Puhut erään tytön kanssa.
Hän istuu penkillä,lasisin silmin.
Kyynel,putoaa maahan,särkyen pienisiksi palasiksi.
Kiiltävää savea,paljon nähnyt elämää.
Ei paikkaa minne mennä,vain on kylmä vessan lattia ja käpertyä nurkaan nukkumaan,alla kylmä betooni lattia.
Sanot hänelle,älä mene.
On koti.
En voi mennä sinne,koska vihaan.
Minne sitten?
Kellariin pimeään,verkko aidan taa patjan päälle,yksin pimeään.
Ei tarvitse kävellä,mutta hän sanoi ei.
Jätit hänet istumaan kylmään pimeään.
Selite:
Olemme kuin saviruukkuja jotka saattavat särkyä.... ja meidän tulee välittää
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
