Odotusta

Auts!
Välillä potkaiset niin että tuntuu,
pieni ihminen siellä sisälläni.
Meinasit lähteä sieltä pois jo
yksitoista viikkoa sitten,
mutta päätitkin jäädä.
Uskon että öiset rukoukseni
ja toiveeni kuultiin,
ja uskallan jo antaa sinulle
luvan tulla.
(Hauskaa, ihan kuin minä
voisin siihen vaikuttaa.)

Odotus on siitä kummallista,
vaikka juuri on kuunneltu,
tutkittu, tarkistettu,
voi seuraavassa hetkessä taas
laskea liikkeitä,
liikutaanko siellä..
Aina joku huoli.

Eivätkä ne huolet
syntymään lopu,
aluksi kuunnellaan,
hengittäkö tuo pieni,
yskikö hän
vai mikä oli tuo ääni.
Onkohan kuumetta,
ihottumaa vai miksi
ei syö?
Kasvaako liikaa tai
liian vähän.

Huolia kyllä, murheita myös,
mutta aina enemmän iloa,
touhua, ääntä ja elämää.
Valoa,
tuo pieni pikkuinen,
valoa elämäämme.
Sitä hän tuo.