Hyvästelen sinua
pikku hiljaa,
aina uudestaan.
Hautasi paikalle
oli tullut kuoppa,
minä lapioin
päälle lisää maata.
Et sinä enää
siellä ole,
kuulit kai puheeni
kuitenkin, jostain.
Ja itkuni.
Tuntuu kuin
olisin pettänyt
sinut,
mutta kärsit jo liian
kauan.
Ei minulla enää
ollut vaihtoehtoja,
rakas ponini,
ei mitään
muuta ratkaisua.
Haudallasi on nyt
savista maata,
vielä se joskus
vihertää,
etkä enää
kuule itkuani.
Selite:
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Käsinkosketeltava ikävä henkii tästä runostasi!