Hetki hetkeltä tunnelma niskaan painettaan luo, eikö tässä taaskaan mikään oloon helpotusta suo.
Toiset ryyppää, toiset juo, toiset sanoista peräkkäisistä tarinoita kummallisia luo.
Ei ne yksikään keinoista todellista pakoa tarjoa, on vain monenmoista hetkellistä armahdusta, herneistä loppuvaa palkoa.
Taivaan tummat pilvet, mielessä pyörivät erilaiset ilmeet, hetkittäiset muistot menneestä kovin kiehtovasta.
Miksi silti herään aina haaveesta samasta?
Onko tullut haukattua pala liian suurta kakkua, voiko sokeriseen taikinaan sittenkin hukkua?
En taida taaskaan osata öitäni nukkua.
Mikä pistää ihmisen miettimään asioita arvaamattomia, kenties toive siitä että haaveet eivät olisikaan niin tavoittamattomia.
Onneksi sentään voi jäädä muistelemaan ilmeitä somia.
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
