Kumarrut työpöytäni ääreen,
liian lähelle.
Luulen sinua likinäköiseksi.
Tunnen hengityksesi
kaulallani,
en enää käsitä puhettasi.
Seisot hississä vieressäni.
Tunnen lämpösi,
vartalosi hipaisee hissin
pysähtyessä omaani.
Hymyilet viattomasti.
Luulen itseäni lyhytnäköiseksi.
Menemme yhdessä työmatkalle.
Nojaat raporttia lukiessasi minuun,
hengität hiuksiini, sanot kultaseksi.
En usko suunnitelmaa kaukonäköiseksi.
Illallinen, kävely rantabulevardilla,
suutelemme katulampun alla,
järki heittää voltin
ja nyt vasta ymmärrän:
olemme molemmat
tulleet umpisokeiksi!
Selite:
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
jessus!
moon ny hilijaa, viimenki!
Mutta tämähän oli persoonallinen, jotenkin myös hupaisa. Toivottavasti että sitten romanttisuudessa tipahda vaikka jokeen.
:)
pah. tässähän on kuulkaas kyse sellaisesta nykypäivän proletariaatin romanssista! seikkailuun vain, toivotan onnea! ;)
Etäisyys olisi ehkä kestävän ystävyyden avain. Ystävyys ei ole riippuvuutta.
upeaa! viimeinen rivi kussakin kappaleessa (ekaa lukuunottamatta) on se punainen lanka jota seurata, siksi otsikko on kertakaikkiaan ainoa mahdollinen oikea tähän runoon. tää ON hyvä! tykkään!
olen sanaton tämän hienoudesta, joten en tiedä mitä sanoa! Mainiota..