Tajunnan
sammuttaa
vanhurskaita
tai
viallisia
tutkiessaan
elämän
roskalaatikkoa
hämärän hetkeä,
josta ei
pysty erottamaan
ihmisen kasvoa,
vaivaisen valepukua
kaikkea sattumatonta
sattumaa,
palvelijaa,
joka yllättäisi
omilla hyveillään
onnellaan ja
onnettomuudellaan
koskettamaan
omaa pohjaansa
riisua rikkaus
katsellaan,
ajaa totuutta
himottomuudella
vakuuttaa itse
itsensä,
jotta ei
tarvitse salailuun
kaapua
huumausta
koskettelen kauniita
esineitä
kiintymystä
lukiessani
musiikkia,
joka rakkaudessaan
synnyttää mielikuvia
kaipuun ihmisestä
mitä pitäisi
tehdä,
sanoa
kun elämä
katsoo ja
kysyy silmättömältä
nyhtää juurettomalta
moraalin
mädännäisyyden
murtaessaan
aineellisen seinän
ja tarjoaa
toisenlaista
todellisuutta
sydämen murtuminen
mikä ajaa ihmisen
itseensä
takaisin mielen
huoneisiin
ottamaan selvää
eksistenssin
luonteesta
miten sitä
haluaa kaivaa
kaiken
luotaantyöntävän
ahneuden ja
kauhtuneen
paheen alta
houkuttelevuuden
tavan hengittää
kasvoja
pysäyttääkseen
ajatustensa
monimutkaisen
mekanismin
miten se
imaisee
uhrinsa
väkevän ja
nostalgisen
hymyn sointua
elämäniloon
sanat, jotka
oikein muotoiltuina
muuttivat
tyhjyyden
hitaaksi erektioksi
synnyttäen elämään
hedelmällisyyden,
luonnollisen virran
tihkua
uutta pääomaa
sammuttaa janonsa
raalla ”viinalla”
niin kuin se
polttaa jokaisella
siemauksella
tiheän sumun
läpi kasvaa
kohti elämää
omine tapoineen,
seikkailuineen
mitä tämän
oven takana
on
mikä on
tämä luonnollisen
rakkauden
tuoma
nautinto
tämä erillinen
osasto
jokaisen
nenän edessä
joka sulkeutuu ja
joillekin avautuu
jälleen
sulkeutuakseen
jokaiseen päivään
huolettoman
päivän
tarjota
rinnakkaiselämiään
yhden elämän
keskiöön
sitä jos
kuuntelee
satakieltä
äänen kauneutta
miten se
livertelee
kevättä
miten ihastus
tarttuu
kaulalle
päästää sisälle
elämäänsä,
keittiöön,
olohuoneeseen
olemassaolon
symmetriaan
sellaiseen
uskoutumisen haluun,
jonka hyväntahtoisuus
ihmiseen
osoittaa
siinä on
toisaalta jotain
määrätietoista
ja toisaalta
ohjelmoitua
automaatiota
dna:n kapseloitua
odotukseen ja
malttamattomuuteen
takertua abstraktioiden
tiheään verkkoon
vain teroittaakseen
vaistonsa,
ohjata liikkeensä
rytmin,
joka muistutti
parillisuudesta
todellisuuden
löytää ja työntyä,
pakottaa ymmärtämään
tapahtunutta
kasvojen veistoksellisuus
ja painava naisellisuus
olivat sirklautuneet
äidilliseen vartaloon
minusta tuntui
hyvältä
ja sen tunteen oli
miellytettävä,
annettava
avoimuuden
laskeutua
sellainen
toiveellisuus,
miten se
kipristelee
ja liikauttaa
sisimpiä
toistaa lumouksensa
silmistä ja
katseesta
sen tunnistaa
sama nälkä ja
uneliaisuus
päästä ylirajan
sen vaan tuntee
sen halun voi
nähdä kaiken
hitautena
ihmisen kykynä
olla kärsivällinen
kaipauksessaan
tarttua tunteen
pohjavirtaan,
tunteen nousta
fyysiseen
liekki, jota
ei voi sammuttaa
tai
virta jossa
ei voi
ajelehtia
kuolleiden lehtien
kahista
tuulessa
niin sen oven
takana itketään
ja koputetaan
kaikki menneisyyteen
liittyneet
tunteet katsoivat
etsien silmistä
rakastettunsa
katseita
kahta tai
kolmea
havaintoa ja
alkaen pitää
niitä
totuutena
ei ollut
kiertotietä
ei selityksiä
oli vain yhdennäköisyys
majakan valokeilan
pyöriä
ajatuksia
tavoittaakseen
ohikulkevan,
vetääkseen
huomion
jokapäiväisen
elämän tarpeeseen
tuskaan,
joka jatkuu
jatkumistaan
ihminen alkaa
piilotella
häpeäänsä
kiihottumisen
nautinnon ohella
kylkeen liimautunutta
inhoa
niiden tehdessä
meistä
tajuttomia
kauneuden naamiot
hohtavat
rumuuttaan
kaiken hyväksyminen
tulee läheisemmäksi
kuin kyky
rakastaa ja
nähdä onnea
minun tulevaisuuteni
aurinkoni,
katsoessani
kasvojesi
näkymätöntä länäoloa
näkeekö
kukaan
sydämeensä
antaako sen
puhua järjen
vastustamatta
koko elämänsä
pitämäänsä
vihaa vihollisenaan
ja silti kantaessaan
sitä reppuselässään
kuka hallitsee
ketä
kuinka me
voimme sanovamme
rakastaa
itkeä toistemme
vuoksi ja
silti kulkea
ihmiskunnan
tuhoon vievää
tietä
tiellä
sydämeen
on idylli
siihen lähteeseen
kumartamalla
näkee oman
kuvansa
siitä on
tunnistettava
ruumiin ja
sielun kaksinaisuus
ymmärrettävä
ilo osana
matkaa
ajan tyhjyydessä,
ruumiin kykyä
kantaa loisia
lohduttaa toisiaan
yhdistävää
todellisuutta
siihen rakkauden
alkioon ei
tarvitse
todistella
vaatia läsnäoloa
tai
vaatia rakastettavuutta
se kaikki
on idylliä
kadottaa tunto ja
silti jakaa
ja kertoa
kuten rakkaudessa
välitetään
vaivaa ja puutetta,
jotta olemassaololle
jäisi merkityksiä
ja vaikka se
on äärimmäisyys
niin silti
siinä on kaiken
rajallisuus
koetellakseen
on taisteltava
jotta kuulisi sen
sisäisen äänen,
vahvan ja
hallitsemattoman
tehdä
onnelle terälehtiä
ihmisen rakkaudelle
töitä
tarttua
sillä vain
niihin on
hyvä taipua
olla onnensa painoinen
miehen kuljettaa
rakkautta,
rukousta unelmastaan
ihmisessä on
se mikä
on ja
paljon enemmän
maata jaloissa,
ilmaa keuhkoissa
niin se maisema
tulee ja
välähtää
sytyttää tähtiä
tähtiin,
kuinka se
antaa
yön valmistaa
päivää
tunteen herkkyyttä
muodosta,
virran tarttua
tahdon ja
omantunnon
reunoista kohti
sydäntä
niin se kutittaa
ja itkettää
lohduttaa
piirtäessään
rakkaudellaan
itseään ja toisiaan
unelman meistä
kiittäen elämää,
nimeä kaiken
katoavaisuudelle
sammuttaa
vanhurskaita
tai
viallisia
tutkiessaan
elämän
roskalaatikkoa
hämärän hetkeä,
josta ei
pysty erottamaan
ihmisen kasvoa,
vaivaisen valepukua
kaikkea sattumatonta
sattumaa,
palvelijaa,
joka yllättäisi
omilla hyveillään
onnellaan ja
onnettomuudellaan
koskettamaan
omaa pohjaansa
riisua rikkaus
katsellaan,
ajaa totuutta
himottomuudella
vakuuttaa itse
itsensä,
jotta ei
tarvitse salailuun
kaapua
huumausta
koskettelen kauniita
esineitä
kiintymystä
lukiessani
musiikkia,
joka rakkaudessaan
synnyttää mielikuvia
kaipuun ihmisestä
mitä pitäisi
tehdä,
sanoa
kun elämä
katsoo ja
kysyy silmättömältä
nyhtää juurettomalta
moraalin
mädännäisyyden
murtaessaan
aineellisen seinän
ja tarjoaa
toisenlaista
todellisuutta
sydämen murtuminen
mikä ajaa ihmisen
itseensä
takaisin mielen
huoneisiin
ottamaan selvää
eksistenssin
luonteesta
miten sitä
haluaa kaivaa
kaiken
luotaantyöntävän
ahneuden ja
kauhtuneen
paheen alta
houkuttelevuuden
tavan hengittää
kasvoja
pysäyttääkseen
ajatustensa
monimutkaisen
mekanismin
miten se
imaisee
uhrinsa
väkevän ja
nostalgisen
hymyn sointua
elämäniloon
sanat, jotka
oikein muotoiltuina
muuttivat
tyhjyyden
hitaaksi erektioksi
synnyttäen elämään
hedelmällisyyden,
luonnollisen virran
tihkua
uutta pääomaa
sammuttaa janonsa
raalla ”viinalla”
niin kuin se
polttaa jokaisella
siemauksella
tiheän sumun
läpi kasvaa
kohti elämää
omine tapoineen,
seikkailuineen
mitä tämän
oven takana
on
mikä on
tämä luonnollisen
rakkauden
tuoma
nautinto
tämä erillinen
osasto
jokaisen
nenän edessä
joka sulkeutuu ja
joillekin avautuu
jälleen
sulkeutuakseen
jokaiseen päivään
huolettoman
päivän
tarjota
rinnakkaiselämiään
yhden elämän
keskiöön
sitä jos
kuuntelee
satakieltä
äänen kauneutta
miten se
livertelee
kevättä
miten ihastus
tarttuu
kaulalle
päästää sisälle
elämäänsä,
keittiöön,
olohuoneeseen
olemassaolon
symmetriaan
sellaiseen
uskoutumisen haluun,
jonka hyväntahtoisuus
ihmiseen
osoittaa
siinä on
toisaalta jotain
määrätietoista
ja toisaalta
ohjelmoitua
automaatiota
dna:n kapseloitua
odotukseen ja
malttamattomuuteen
takertua abstraktioiden
tiheään verkkoon
vain teroittaakseen
vaistonsa,
ohjata liikkeensä
rytmin,
joka muistutti
parillisuudesta
todellisuuden
löytää ja työntyä,
pakottaa ymmärtämään
tapahtunutta
kasvojen veistoksellisuus
ja painava naisellisuus
olivat sirklautuneet
äidilliseen vartaloon
minusta tuntui
hyvältä
ja sen tunteen oli
miellytettävä,
annettava
avoimuuden
laskeutua
sellainen
toiveellisuus,
miten se
kipristelee
ja liikauttaa
sisimpiä
toistaa lumouksensa
silmistä ja
katseesta
sen tunnistaa
sama nälkä ja
uneliaisuus
päästä ylirajan
sen vaan tuntee
sen halun voi
nähdä kaiken
hitautena
ihmisen kykynä
olla kärsivällinen
kaipauksessaan
tarttua tunteen
pohjavirtaan,
tunteen nousta
fyysiseen
liekki, jota
ei voi sammuttaa
tai
virta jossa
ei voi
ajelehtia
kuolleiden lehtien
kahista
tuulessa
niin sen oven
takana itketään
ja koputetaan
kaikki menneisyyteen
liittyneet
tunteet katsoivat
etsien silmistä
rakastettunsa
katseita
kahta tai
kolmea
havaintoa ja
alkaen pitää
niitä
totuutena
ei ollut
kiertotietä
ei selityksiä
oli vain yhdennäköisyys
majakan valokeilan
pyöriä
ajatuksia
tavoittaakseen
ohikulkevan,
vetääkseen
huomion
jokapäiväisen
elämän tarpeeseen
tuskaan,
joka jatkuu
jatkumistaan
ihminen alkaa
piilotella
häpeäänsä
kiihottumisen
nautinnon ohella
kylkeen liimautunutta
inhoa
niiden tehdessä
meistä
tajuttomia
kauneuden naamiot
hohtavat
rumuuttaan
kaiken hyväksyminen
tulee läheisemmäksi
kuin kyky
rakastaa ja
nähdä onnea
minun tulevaisuuteni
aurinkoni,
katsoessani
kasvojesi
näkymätöntä länäoloa
näkeekö
kukaan
sydämeensä
antaako sen
puhua järjen
vastustamatta
koko elämänsä
pitämäänsä
vihaa vihollisenaan
ja silti kantaessaan
sitä reppuselässään
kuka hallitsee
ketä
kuinka me
voimme sanovamme
rakastaa
itkeä toistemme
vuoksi ja
silti kulkea
ihmiskunnan
tuhoon vievää
tietä
tiellä
sydämeen
on idylli
siihen lähteeseen
kumartamalla
näkee oman
kuvansa
siitä on
tunnistettava
ruumiin ja
sielun kaksinaisuus
ymmärrettävä
ilo osana
matkaa
ajan tyhjyydessä,
ruumiin kykyä
kantaa loisia
lohduttaa toisiaan
yhdistävää
todellisuutta
siihen rakkauden
alkioon ei
tarvitse
todistella
vaatia läsnäoloa
tai
vaatia rakastettavuutta
se kaikki
on idylliä
kadottaa tunto ja
silti jakaa
ja kertoa
kuten rakkaudessa
välitetään
vaivaa ja puutetta,
jotta olemassaololle
jäisi merkityksiä
ja vaikka se
on äärimmäisyys
niin silti
siinä on kaiken
rajallisuus
koetellakseen
on taisteltava
jotta kuulisi sen
sisäisen äänen,
vahvan ja
hallitsemattoman
tehdä
onnelle terälehtiä
ihmisen rakkaudelle
töitä
tarttua
sillä vain
niihin on
hyvä taipua
olla onnensa painoinen
miehen kuljettaa
rakkautta,
rukousta unelmastaan
ihmisessä on
se mikä
on ja
paljon enemmän
maata jaloissa,
ilmaa keuhkoissa
niin se maisema
tulee ja
välähtää
sytyttää tähtiä
tähtiin,
kuinka se
antaa
yön valmistaa
päivää
tunteen herkkyyttä
muodosta,
virran tarttua
tahdon ja
omantunnon
reunoista kohti
sydäntä
niin se kutittaa
ja itkettää
lohduttaa
piirtäessään
rakkaudellaan
itseään ja toisiaan
unelman meistä
kiittäen elämää,
nimeä kaiken
katoavaisuudelle
Selite:
https://www.youtube.com/watch?v=sZfZ8uWaOFI
oletus
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Sivut