Tykkään
tuoksuttaa sanoja,
miettiä niitä
menneitä vuosikymmeniä
joiden kulusta
pöly on
harteilleni laskenut
mutta kieleni,
ei se minua
ole koskaan
totellut
se on aina
luottanut tyytyväisyyden
taitoonsa,
korkeaan moraaliini
ja kuitenkin
paukutellut suustaan
mitä ihmeellisintä
soopaa eli crappiä
haudattuja unia,
ahdistuneen ahneuden
puolikuita ja muita
vallankimon
piirrosmerkkejä
minä kuitenkin
rakastan julkeutta,
sontaa jota
levittämällä
saa otteen
ihmisestä
tahtoipa se sitä
kuulla tai kulottaa
ja toisaalta
rakastan soljuvuutta,
kykyä muuttaa
kaivo janoiseksi,
jotta juomalla
saisi siemenensä
kylvettyä
haaveensa tuuleen
tavalla, jolla
ihmisen saisi
ajattelemaan
muutakin kuin
ravintoa
ja lisääntymistä
ihminen on
perimiltään sokea
yöhön syntynyt kissa,
joka
törmää sen
seitsemään elämään,
mutta ei saa
asioita näkymään
kuten ne
kehräävät
meistä tulee
helposti ajatusten
halvaantuneita mielipuolia
täytyy olla tunneköyhä,
järjetön tai todella
vahva jaksaakseen
jaksaakseen sanojen
loputonta ahneutta,
kavaluutta ilman
että sortuu
unohdukseen ja
lopettaa näkemästä
menneisyys on
kyynelehtinyt
ilonsa ja surunsa
miten ajan loputtomuus
tikittää ja katsoo
tuultasi nuolevaan tuuleen
tulevaisuuteen
kuulet rattaan
raksuttavan,
juoksevan ahneuden
ja vallan maailmaan
ei ole sellaista
” teresaa”
vielä keksitty ja
synnytetty,
joka
ei ajatuksillaan ja
henkisyydellään
olisi miekkaansa
käyttänyt alistaakseen
elämää jalkojensa juureen
vaatettaakseen sen
ylpeyteen ja
veisteltyyn
itsensä näköiseen
patsauteen
ja kuitenkin siinä
kaiken uudessa
sarastuksessa
sielusi perukoilla,
kaiken ajatuksen
syvimmissä hiljaisuuksissa
tykyttää pienen
pieni toivon siru
niin se
jalkojesi alla
makaava raiskattu
maa odottaa
odottaa, että
uusi kylvetty siemen
olisi synnyttänyt
kyyhkysen
tavan lentää,
että kenenkään
ei tarvitsisi kärsiä
taivaassa, sen
täytyy olla
ei täällä sellaista
koskaan voisi syntyä
usko on
aina kiinnostanut
nystyröitäni
olen aina miettinyt
niitä kivillä kivittäjiä,
häpynsä silpojia,
jotka perustavat
sanan sanaan
niitä kiven kantajia,
jotka kantavat itsensä
mereen,
hukkuakseen
onko se voimaa
vai alistamista,
asettaa miekkansa
vartioimaan vapautta
elää ja kunnioittaa
heiveröisen liekin
kykyä muuttua roihuksi
jos asiat vain
voi selittää paremmin
onko se sen
lapsiveden kyky kastella
niitä maahan
kylvettyjä siemeniä
sitä auringon ja
karun maan
henkeä, jotta siitä
kasvaa ravittu
elämänilo
ja kasvaako sille
linnulle siivet,
rohkeus asuttaa
ja rakentaa
kestävästi
ystävyydelle,
jotta sillä
vedellä olisi
uomansa
uuden sateen tulla
ja
pestä syntinsä puhtaaksi
saada ja antaa anteeksi
kaikista öistä
ei aina voi
olla varma
miten aamu löytää
niihin kajonsa
miten eilisen saisi
varisemaan,
hukkaamaan suuntavaistonsa
minäkin olen
kulkenut oman kiirastuleni,
tanssinut montaa
tanssia
viedäkseni säkkiä
suuntaan jos toiseen
taitojen karttuessa
huomatakseni,
että minua viedään
kuin kuoriämpäriä
etsiessäni
onnen parkettien
avaimia
kuunnellen
elämän suomia
huokauksia
ajatellen sen sata
kertaa miksi
synnyit tähän
kuoleman tyyssijaan
halukkaisiin
esiin työntyviin rintoihin,
jotka eivät ruokkineet
täyttäneet sitä
irstaudesta himokasta
miten en tuntenut
sydämessäni
totuutta
mutta siitä
olen ollut onnellinen,
että jumalani kuuntelee
ja hänen kanssaan
on helppo puhua
tuntea aineeton
kommunikaatio
kun vierelläs meen
mitä muuta
hyvä olo ja
mielihyvä tarvitsee
elämässä ei tarvita
ihmetekoja, unia
elämä vaan
painii liikaa
materian ja vallan
pauloissa ettei
sille jää aikaa
ajatukselle
miten se rakkaus
selätetään,
miten tie johdattaa
seuraamaan sanaa
tietä, joka johtaa
tekoihin, joiden
perimmäinen
aines on rakkaus
nuoruuden
alkutaipaleelle
pesiytyneet pilvet
uskottelivat
onnen piileksivän
kohtujen portilla
ken tästä
yli
käy voi
kaikki siittiönsä
heittää
niin kuin ne rinnat
osaisivat ruokkia
nälkäisiä halujani
se kauniina
kalskahtava eroottinen
henkisyys puuttui
olemassaoloni
käsitteelisyydestä
halusin palavan
pensaan sijaan
palavan perseen
joka veisi sieluni
tyydyttyneisyyden
virtaan
yhtä tärkeään kuin
työ, toimeentulo,
musiikki tai perhe
mutta vääränlainen
siemen kuitenkin
kyseessä,
sillä henki
ruokkii aina enemmän
kuin ruumis ja leipä
syytökset, jotka
sykkivät rintaa
pitävät aina
ovea raollaan, kun
elämää lopettaa
hellimästä
etsii kuuman veren
lauhkeudelle
lohtuaan
yön heijastamaa
päivää,
ääniä ei pääse kukaan
pakoon
olin elänyt
sadoilla sydämillä,
tuhansilla lupauksilla
oli aika ottaa
ne yhteen,
tehdä sanoista
rakkaus
miten se
tehdään,
kuljetaan näkymättömistä
ovista
eikä vastusteta
sitä yhtä kohtaloa,
sitä joka on
jokaiselle
joskus eteen tuleva
ajan eteemme
kantavaa painoa
meille on annettu,
sanat, lauseet
kielellä puhumisen
lahja
antakaa minun
vielä
hetki tuoksutella
antaa valon
langeta sieluni
ympärille,
valon jota
etsin ja olen
halunnut seurata
sanat ja suu
on huono yhdistelmä,
siksi olenkin
valinnut musiikin
olen tallentanut sen
sydämeeni ja
tunne miten se
koskettaa jokaista
huokosta
jokaista huonetta,
jotta tuntisin olevani
koti kodissani
tunnen sen sateen
kasvoillani,
sen vastustelemattoman
tahdon
avata sen oven
ja olen valmis
juomaan siitä
kaivosta
siitä johon olen
veteni laskenut,
siitä johon kerännyt
ajassa työntyneet tekoni
silmiin sisentyneen
myötätunnon kykyä
luoda luottamus ja
kunnioitus elämään
siinä ne kaikki
kohtasivat
eilinen,
nykyisyys ja
huominen
jokainen pieni
yksityiskohta
miten niiden kosketus
tuntui täydelliseltä
sen lempeässä
valossa
on helppo nukahtaa
olla unohtamatta
rakkautta
rakkautta,
joka on päiväsi,
aurinkosi
koko kaunis kehosi
kuten elämä tulee
ja värisee
valonsäkeensä
avaten silmänsä
hetkeen ja
nähdessään sydämessään
kaiken mitä elämässään
rakastaa
ja vaikka
menettäisit sydämesi,
se tunne seuraa
sinua
se lämpö osaa
viipyä hetkessä
ja tuntua kohtaamiselta
jolta sen aina
pitäisi tuntua kun
rakkaudesta puhutaan
ehkä niitä oikeita
sanoja ei lausuta,
ehkä se lantio ei
koskaan enää
taivu niin kuin
se aikoinaan
kuolettavasti
kosketti
mutta muista,
että elämä
on lahja
kukaan ei tunne
niin kuin sinä
tunnet
tuodessasi musiikin
ja tanssin
vaikka kukaan ei tanssikaan
kuin sinä
niin minä tanssin
jokaisen kappaleen
niin kuin
lattia vain osaa sytyttää tuleen
niin kuin sinä osaat
vain olla sinä
tanssiessasi kanssani
ja tunnen syntyväni
sillä minä
ELÄN
ELÄN
ELÄN
(kolme kertaa, ollen hetken kevyt kuin höyhen)
sanojeni tuoksuttaa
iltaan hämärään
viimeiseen säveleen
rakkautta
tuoksuttaa sanoja,
miettiä niitä
menneitä vuosikymmeniä
joiden kulusta
pöly on
harteilleni laskenut
mutta kieleni,
ei se minua
ole koskaan
totellut
se on aina
luottanut tyytyväisyyden
taitoonsa,
korkeaan moraaliini
ja kuitenkin
paukutellut suustaan
mitä ihmeellisintä
soopaa eli crappiä
haudattuja unia,
ahdistuneen ahneuden
puolikuita ja muita
vallankimon
piirrosmerkkejä
minä kuitenkin
rakastan julkeutta,
sontaa jota
levittämällä
saa otteen
ihmisestä
tahtoipa se sitä
kuulla tai kulottaa
ja toisaalta
rakastan soljuvuutta,
kykyä muuttaa
kaivo janoiseksi,
jotta juomalla
saisi siemenensä
kylvettyä
haaveensa tuuleen
tavalla, jolla
ihmisen saisi
ajattelemaan
muutakin kuin
ravintoa
ja lisääntymistä
ihminen on
perimiltään sokea
yöhön syntynyt kissa,
joka
törmää sen
seitsemään elämään,
mutta ei saa
asioita näkymään
kuten ne
kehräävät
meistä tulee
helposti ajatusten
halvaantuneita mielipuolia
täytyy olla tunneköyhä,
järjetön tai todella
vahva jaksaakseen
jaksaakseen sanojen
loputonta ahneutta,
kavaluutta ilman
että sortuu
unohdukseen ja
lopettaa näkemästä
menneisyys on
kyynelehtinyt
ilonsa ja surunsa
miten ajan loputtomuus
tikittää ja katsoo
tuultasi nuolevaan tuuleen
tulevaisuuteen
kuulet rattaan
raksuttavan,
juoksevan ahneuden
ja vallan maailmaan
ei ole sellaista
” teresaa”
vielä keksitty ja
synnytetty,
joka
ei ajatuksillaan ja
henkisyydellään
olisi miekkaansa
käyttänyt alistaakseen
elämää jalkojensa juureen
vaatettaakseen sen
ylpeyteen ja
veisteltyyn
itsensä näköiseen
patsauteen
ja kuitenkin siinä
kaiken uudessa
sarastuksessa
sielusi perukoilla,
kaiken ajatuksen
syvimmissä hiljaisuuksissa
tykyttää pienen
pieni toivon siru
niin se
jalkojesi alla
makaava raiskattu
maa odottaa
odottaa, että
uusi kylvetty siemen
olisi synnyttänyt
kyyhkysen
tavan lentää,
että kenenkään
ei tarvitsisi kärsiä
taivaassa, sen
täytyy olla
ei täällä sellaista
koskaan voisi syntyä
usko on
aina kiinnostanut
nystyröitäni
olen aina miettinyt
niitä kivillä kivittäjiä,
häpynsä silpojia,
jotka perustavat
sanan sanaan
niitä kiven kantajia,
jotka kantavat itsensä
mereen,
hukkuakseen
onko se voimaa
vai alistamista,
asettaa miekkansa
vartioimaan vapautta
elää ja kunnioittaa
heiveröisen liekin
kykyä muuttua roihuksi
jos asiat vain
voi selittää paremmin
onko se sen
lapsiveden kyky kastella
niitä maahan
kylvettyjä siemeniä
sitä auringon ja
karun maan
henkeä, jotta siitä
kasvaa ravittu
elämänilo
ja kasvaako sille
linnulle siivet,
rohkeus asuttaa
ja rakentaa
kestävästi
ystävyydelle,
jotta sillä
vedellä olisi
uomansa
uuden sateen tulla
ja
pestä syntinsä puhtaaksi
saada ja antaa anteeksi
kaikista öistä
ei aina voi
olla varma
miten aamu löytää
niihin kajonsa
miten eilisen saisi
varisemaan,
hukkaamaan suuntavaistonsa
minäkin olen
kulkenut oman kiirastuleni,
tanssinut montaa
tanssia
viedäkseni säkkiä
suuntaan jos toiseen
taitojen karttuessa
huomatakseni,
että minua viedään
kuin kuoriämpäriä
etsiessäni
onnen parkettien
avaimia
kuunnellen
elämän suomia
huokauksia
ajatellen sen sata
kertaa miksi
synnyit tähän
kuoleman tyyssijaan
halukkaisiin
esiin työntyviin rintoihin,
jotka eivät ruokkineet
täyttäneet sitä
irstaudesta himokasta
miten en tuntenut
sydämessäni
totuutta
mutta siitä
olen ollut onnellinen,
että jumalani kuuntelee
ja hänen kanssaan
on helppo puhua
tuntea aineeton
kommunikaatio
kun vierelläs meen
mitä muuta
hyvä olo ja
mielihyvä tarvitsee
elämässä ei tarvita
ihmetekoja, unia
elämä vaan
painii liikaa
materian ja vallan
pauloissa ettei
sille jää aikaa
ajatukselle
miten se rakkaus
selätetään,
miten tie johdattaa
seuraamaan sanaa
tietä, joka johtaa
tekoihin, joiden
perimmäinen
aines on rakkaus
nuoruuden
alkutaipaleelle
pesiytyneet pilvet
uskottelivat
onnen piileksivän
kohtujen portilla
ken tästä
yli
käy voi
kaikki siittiönsä
heittää
niin kuin ne rinnat
osaisivat ruokkia
nälkäisiä halujani
se kauniina
kalskahtava eroottinen
henkisyys puuttui
olemassaoloni
käsitteelisyydestä
halusin palavan
pensaan sijaan
palavan perseen
joka veisi sieluni
tyydyttyneisyyden
virtaan
yhtä tärkeään kuin
työ, toimeentulo,
musiikki tai perhe
mutta vääränlainen
siemen kuitenkin
kyseessä,
sillä henki
ruokkii aina enemmän
kuin ruumis ja leipä
syytökset, jotka
sykkivät rintaa
pitävät aina
ovea raollaan, kun
elämää lopettaa
hellimästä
etsii kuuman veren
lauhkeudelle
lohtuaan
yön heijastamaa
päivää,
ääniä ei pääse kukaan
pakoon
olin elänyt
sadoilla sydämillä,
tuhansilla lupauksilla
oli aika ottaa
ne yhteen,
tehdä sanoista
rakkaus
miten se
tehdään,
kuljetaan näkymättömistä
ovista
eikä vastusteta
sitä yhtä kohtaloa,
sitä joka on
jokaiselle
joskus eteen tuleva
ajan eteemme
kantavaa painoa
meille on annettu,
sanat, lauseet
kielellä puhumisen
lahja
antakaa minun
vielä
hetki tuoksutella
antaa valon
langeta sieluni
ympärille,
valon jota
etsin ja olen
halunnut seurata
sanat ja suu
on huono yhdistelmä,
siksi olenkin
valinnut musiikin
olen tallentanut sen
sydämeeni ja
tunne miten se
koskettaa jokaista
huokosta
jokaista huonetta,
jotta tuntisin olevani
koti kodissani
tunnen sen sateen
kasvoillani,
sen vastustelemattoman
tahdon
avata sen oven
ja olen valmis
juomaan siitä
kaivosta
siitä johon olen
veteni laskenut,
siitä johon kerännyt
ajassa työntyneet tekoni
silmiin sisentyneen
myötätunnon kykyä
luoda luottamus ja
kunnioitus elämään
siinä ne kaikki
kohtasivat
eilinen,
nykyisyys ja
huominen
jokainen pieni
yksityiskohta
miten niiden kosketus
tuntui täydelliseltä
sen lempeässä
valossa
on helppo nukahtaa
olla unohtamatta
rakkautta
rakkautta,
joka on päiväsi,
aurinkosi
koko kaunis kehosi
kuten elämä tulee
ja värisee
valonsäkeensä
avaten silmänsä
hetkeen ja
nähdessään sydämessään
kaiken mitä elämässään
rakastaa
ja vaikka
menettäisit sydämesi,
se tunne seuraa
sinua
se lämpö osaa
viipyä hetkessä
ja tuntua kohtaamiselta
jolta sen aina
pitäisi tuntua kun
rakkaudesta puhutaan
ehkä niitä oikeita
sanoja ei lausuta,
ehkä se lantio ei
koskaan enää
taivu niin kuin
se aikoinaan
kuolettavasti
kosketti
mutta muista,
että elämä
on lahja
kukaan ei tunne
niin kuin sinä
tunnet
tuodessasi musiikin
ja tanssin
vaikka kukaan ei tanssikaan
kuin sinä
niin minä tanssin
jokaisen kappaleen
niin kuin
lattia vain osaa sytyttää tuleen
niin kuin sinä osaat
vain olla sinä
tanssiessasi kanssani
ja tunnen syntyväni
sillä minä
ELÄN
ELÄN
ELÄN
(kolme kertaa, ollen hetken kevyt kuin höyhen)
sanojeni tuoksuttaa
iltaan hämärään
viimeiseen säveleen
rakkautta
Selite:
https://www.youtube.com/watch?v=AaDxuXyDKw0---------------------
https://www.youtube.com/watch?v=SF3UkAaWa2E
oletus
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Sivut