Mikä se on minussa
yö, joka ei näe
päivä, joka ei halua
pelkkää usvaa
sieluni pinnoilla,
äänettömyys
joka aukeaa ja
sulkeutuu tajuntani
ulkopuolelle
jättäen sisääni
elettyä elämää,
merkityksiä
omaan olomuotooni
-
säkenöivä sisuksesi
halusi laskeutua
ajatukseni kuiskeeksi
akti, joka
muotoutuu
matkani varteen
istuen tunteisiini,
valuttaen ja kosteuttaen
mitaten sieluni taivaaseen
sivellettyjä vetoja,
kohtaaloonsa tyytyneitä
halujaan
syttyäkseen ja sammuakseen
kuten kaipuu sotkee
tiimalasissa juoksevaa aikaa
piirtää kuvansa
menneeseen ja
antaa villinä
lepattavan sydämensä vielä
odottaa,
hehkunsa sulaa ja haihtua
aurinkonsa lämpöön
-
tuntuu oudolta odottaa,
taivuttaa tunteensa
muovipussiin ja
antaa kovuutensa
pehmentyä vain
koska
mieli ei ollut sopiva
sielut eivät
olleet vastaanottavisia,
kaivanneet toisiaan
kuten ihmisestä
lähtevä tuoksu
tai
sisuksissa huutava kiima
opettaa kohtaamaan
ei hajoamaan
onnellisuuteensa
pettymyksiä
nieleviin painajaisiinsa
-
nyt se
elämäni keltuainen
jätti kirkkautensa
silmieni iloksi,
ymmäryksensä tasosta
en tiedä
koska se valvottaa
öitäni
miksi se
antaa kyyneleiden
valua tahtomieni
asioiden poluille
rusikoiden
kiintymyksen
heilahduksista sykkivää
sydäntäni
puutteeni suuruuden
astua
uuteen atmosfääriin
-
haluten kapinoida,
tehdä
halustaan orjansa
nähdä kuinka
hiekka tiimalasissa
hajoittaisi koko
koneiston
ihanuuttaan tuoksuvat
ihmiset,
villiintymistä ja kesyyntymistä
hallitsevien rajojen
rimpuilla ulos rooleistaan
sokean tuntemaa
itseään,
yksin kaikista sitovista
kompasteluistaan
ristiinnaulitakseen halunsa
vapauttaakseen itsensä
kaiken maallisen pahuuden
tavasta puhua vallankumouksestaan
avaruudellisessa ja henkisessä
tyhjyydessään
-
niin se heureka
syntyi ja synnytti
ei jaksanut
odottaa,
vaan aloitti elämänsä
tuntuu ihanalta
aloittaa neitsyeenä,
tuntea
miten puhkitallottu pinta
sihistää liukuessaan
”bränd new” pintaa
tai se eeva siinä
kertomuksessa,
miten omena lajikkeena
onkin muuttanut
rintojensa muotoa
jokaisen puraisun
olla unenomainen maku
imaisten sisäänsä
erottamatta enää
mikä on
alku ja mikä loppu
tähän punaiseen kertomukseen
-
en enää
emmi
olen jättänyt
ovet ja ikkunat auki
totuus jalkojeni
alla kiihdytti
verenkiertoani,
mahdollisuuttani
olla mahdollisuus
päästäkseni
takaisin äärirajoilleni
lähemmäs uppoavaa
tyhjyyttä,
tapaasi aloittaa
mistään ja
päästä aina johonkin
.
kuinka jokainen
piste elämässäni
halusi jokaisella solullaan
jokaista hetkeä enemmän
kuin saisi lupansa
herättää tai
tappaa himonsa
naimattomuutensa
olla lupaus
syntymättömästä ikävästä
kaipauksesta, joka
halusi liimautua
saareensa,
kosketella sen pintaa
keinuttaa keinunsa
voimaa,
kykyänsä hulmahtaa
varpaista, sormiin ja
sieluun asti vain
pitääkseen sen minkä
on luvannut
-
se ei ole työtä,
eikä käskettyä
pelkkä painoton
avaruus
pakahtavuuden
tunteessa
kokemaansa näkyvää
näkymättömyyttä, joka
ripustaa henkensä
hiuksiaan silittävän
käden painoksi
molemissa on jotain mikä
tuntuu onnellisuudelta,
jotain mitä tarpeellisuus
tarkoitaa sytyttäessään
selittämättömien
virtojen kulkea lävitsemme
-
ymmärrätkö sen liekin merkityksen suhteellemme
jokainen tähti
tarvitsee lentonsa
jokainen lento hehkunsa
jokaisen hehkun
olla paratiisi,
salaisen maailman
tapa uida läheisyyteen
että on olemassa joku
aika, paika
ymmärtää signaalia
ja että itse osaisi olla
sen lähetin ja vastaanotin
sen tykyttävän odotukset
tapa purkaa tunteensa,
tunteakseen värähtelevänsä
ymmärrätkö
-
sielu sitkistyy ja pehmenee,
mutta ydin pysyy kovana
syöpyessään ihmiseen
päästessään rajansa tuolle puolen
herkkyyteen
jumalallisille siivilleen,
sillä mikään ei
voi olla jumalan ja ihmisen
tahtoa vastaan
itsestäänselvyys
hengessä tai rakkaudessa
.
ja jos koskaan en
ole mitään pyytänyt
niin nyt pyydän
jokaisen todellisuuteen
ja ammottavaan tyhjyteeni
give in to me
ennen kuin se lehahtaa lentoon
ja häviää taas pois
eikä sitä voi käsittää
miten se todellisuus rajallisuutemme kahleissa vierellämme oikein makaakaan
yö, joka ei näe
päivä, joka ei halua
pelkkää usvaa
sieluni pinnoilla,
äänettömyys
joka aukeaa ja
sulkeutuu tajuntani
ulkopuolelle
jättäen sisääni
elettyä elämää,
merkityksiä
omaan olomuotooni
-
säkenöivä sisuksesi
halusi laskeutua
ajatukseni kuiskeeksi
akti, joka
muotoutuu
matkani varteen
istuen tunteisiini,
valuttaen ja kosteuttaen
mitaten sieluni taivaaseen
sivellettyjä vetoja,
kohtaaloonsa tyytyneitä
halujaan
syttyäkseen ja sammuakseen
kuten kaipuu sotkee
tiimalasissa juoksevaa aikaa
piirtää kuvansa
menneeseen ja
antaa villinä
lepattavan sydämensä vielä
odottaa,
hehkunsa sulaa ja haihtua
aurinkonsa lämpöön
-
tuntuu oudolta odottaa,
taivuttaa tunteensa
muovipussiin ja
antaa kovuutensa
pehmentyä vain
koska
mieli ei ollut sopiva
sielut eivät
olleet vastaanottavisia,
kaivanneet toisiaan
kuten ihmisestä
lähtevä tuoksu
tai
sisuksissa huutava kiima
opettaa kohtaamaan
ei hajoamaan
onnellisuuteensa
pettymyksiä
nieleviin painajaisiinsa
-
nyt se
elämäni keltuainen
jätti kirkkautensa
silmieni iloksi,
ymmäryksensä tasosta
en tiedä
koska se valvottaa
öitäni
miksi se
antaa kyyneleiden
valua tahtomieni
asioiden poluille
rusikoiden
kiintymyksen
heilahduksista sykkivää
sydäntäni
puutteeni suuruuden
astua
uuteen atmosfääriin
-
haluten kapinoida,
tehdä
halustaan orjansa
nähdä kuinka
hiekka tiimalasissa
hajoittaisi koko
koneiston
ihanuuttaan tuoksuvat
ihmiset,
villiintymistä ja kesyyntymistä
hallitsevien rajojen
rimpuilla ulos rooleistaan
sokean tuntemaa
itseään,
yksin kaikista sitovista
kompasteluistaan
ristiinnaulitakseen halunsa
vapauttaakseen itsensä
kaiken maallisen pahuuden
tavasta puhua vallankumouksestaan
avaruudellisessa ja henkisessä
tyhjyydessään
-
niin se heureka
syntyi ja synnytti
ei jaksanut
odottaa,
vaan aloitti elämänsä
tuntuu ihanalta
aloittaa neitsyeenä,
tuntea
miten puhkitallottu pinta
sihistää liukuessaan
”bränd new” pintaa
tai se eeva siinä
kertomuksessa,
miten omena lajikkeena
onkin muuttanut
rintojensa muotoa
jokaisen puraisun
olla unenomainen maku
imaisten sisäänsä
erottamatta enää
mikä on
alku ja mikä loppu
tähän punaiseen kertomukseen
-
en enää
emmi
olen jättänyt
ovet ja ikkunat auki
totuus jalkojeni
alla kiihdytti
verenkiertoani,
mahdollisuuttani
olla mahdollisuus
päästäkseni
takaisin äärirajoilleni
lähemmäs uppoavaa
tyhjyyttä,
tapaasi aloittaa
mistään ja
päästä aina johonkin
.
kuinka jokainen
piste elämässäni
halusi jokaisella solullaan
jokaista hetkeä enemmän
kuin saisi lupansa
herättää tai
tappaa himonsa
naimattomuutensa
olla lupaus
syntymättömästä ikävästä
kaipauksesta, joka
halusi liimautua
saareensa,
kosketella sen pintaa
keinuttaa keinunsa
voimaa,
kykyänsä hulmahtaa
varpaista, sormiin ja
sieluun asti vain
pitääkseen sen minkä
on luvannut
-
se ei ole työtä,
eikä käskettyä
pelkkä painoton
avaruus
pakahtavuuden
tunteessa
kokemaansa näkyvää
näkymättömyyttä, joka
ripustaa henkensä
hiuksiaan silittävän
käden painoksi
molemissa on jotain mikä
tuntuu onnellisuudelta,
jotain mitä tarpeellisuus
tarkoitaa sytyttäessään
selittämättömien
virtojen kulkea lävitsemme
-
ymmärrätkö sen liekin merkityksen suhteellemme
jokainen tähti
tarvitsee lentonsa
jokainen lento hehkunsa
jokaisen hehkun
olla paratiisi,
salaisen maailman
tapa uida läheisyyteen
että on olemassa joku
aika, paika
ymmärtää signaalia
ja että itse osaisi olla
sen lähetin ja vastaanotin
sen tykyttävän odotukset
tapa purkaa tunteensa,
tunteakseen värähtelevänsä
ymmärrätkö
-
sielu sitkistyy ja pehmenee,
mutta ydin pysyy kovana
syöpyessään ihmiseen
päästessään rajansa tuolle puolen
herkkyyteen
jumalallisille siivilleen,
sillä mikään ei
voi olla jumalan ja ihmisen
tahtoa vastaan
itsestäänselvyys
hengessä tai rakkaudessa
.
ja jos koskaan en
ole mitään pyytänyt
niin nyt pyydän
jokaisen todellisuuteen
ja ammottavaan tyhjyteeni
give in to me
ennen kuin se lehahtaa lentoon
ja häviää taas pois
eikä sitä voi käsittää
miten se todellisuus rajallisuutemme kahleissa vierellämme oikein makaakaan
Selite:
https://www.youtube.com/watch?v=LJ7qXHjxj_0
oletus
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Sivut