Katson
ajan vääristämää
olemassaoloa
sydämen sykinnän
kykyä pakahduttaa
hellyys ulos kasvoistani
viekoitteleva kauneus
halusi
pyöriä kanssani,
tuntea kuplivien
tunteiden tavan
saada ääni
osaksi suurempaa liikettä
osaksi avaruuden
kykyyn
peilata
huomionsa keskipisteenä
olevaan haaveilijaan
kirjoittaen
sepposen selällään
olevaan kirjaani
ja lukien sitä
kuin olisin
laskeutunut ulos
maalauksestani
ja
antanut kaiken
muotoutua
sanaleikkeihin ja arvoituksiin
sieluni rakenteissa
-
olin avoin
kuin haavan lehti,
mutta
pettynyt sisältöön
en voinut lukea
tunteita
kasvoiltasi
vaikka minulle
on kehittynyt
silmä sellaiseen
pystyin vain näkemään
oman mieleni,
tuttujen asioiden tason
en enempää
vaikka olisin halunnut
poistaa tai lisätä jotain
jotain heikkouksiani tai
jonkinlaista tarvetta
tunnustaa jotain
venyttääkseni hiljaisuuden
sisälläni äärimmilleen,
pisteeseen,
joka kadottaisi olemassaolonsa
ja pystyisi ymmärtämään
enemmän järjellä ja
ei aina kaatuilisi tunteidensa
puristuksessa
-
miksi sielun
pitää avata suunsa,
olisi vaan näytellyt
sen suoratoiston sijaan
väärät sanat
väärässä paikassa
kirjoittavat kirjeen
haluttomuuteen
en näe
kasvojasi,
en tunne
rintasi kehää
ajatellessani
tapahtumien virtaa
siristin silmiäni,
mutta kehosi perspektiivi
ei soinut sisälläni
odotin kuumaa,
silti kylmyys
nipisteli sisuksiani
kiertotietä ei ollut,
ensin ne sanat
vaan sekoittuivat
unohtivat kysyä ja
eksyivät
estäen kirjoittamasta
sitä millä olisi jotakin merkitystä
-
ole kyllästynyt
luonnottomuuden tapaan
yrittää luoda
yhteyttä älylliseen
vaikka näkisin varjon,
tummat pilvet tai
silmiesi auringon
horisontissa
niin jostain syystä
halusin siivilöidä tiedon,
puristaa jokaisen
nautinnon
säilömättä yhtään
kaipauksen tunnetta
miksi en tunne nälkää
haluaisin vain
katkaista köyden,
antaa avaruuden
viedä tunteeni
rakkauden kohteeni
silti jotain puuttuu,
jotain joka olisi
enemmän kuin
tahdosta välittämätön tunteettomuus
tahto, joka
kääntäisi suuntansa ja
haluasi sydämensä takaisin
-
en osaa selittää
umpirakastumistani,
kohtaa elämässäni
jäästä sulattaneen
kyvyn olla kuin
tahdosta riippumaton voima
miten se hioi
sitä katseen kiinnittävää kykyä,
hioi ja hio
saadakseen yhteytensä
ulkomaailmaan häviämään
ollakseen yhteydessä
sydämensä kanssa,
samaa maisemaa
tuntevan ihmisen
jakamaton kokonaisuus
läpinäkymättömyyden
näkyä kauneutena,
mikä huokuu siitä kun
ihmiset luovuttavat
toisilleen jotain tärkeää
ja samalla se
kaukaisuuteen vietellyt
halukin tuntui vetäytyvän
sieluni rannasta
jonkun toisen unelmiin
tuntiessani kaksi värähtelevää
sydäntä,
kaksi näkökulmaa,
joilla ei ollut enää
tarvetta ajelehtia
tai etsiä
kiinnityskohtaansa
-
ääripäiden välinen
tila oli täyttynyt
lämmöllään
mikään ei enää
pidätellyt mieleni
virtaa
jumalakin ilmoitti
jättäneensä kaupungin,
menevänsä maalle
lepäämään
joten ei se voinut
olla mikään korkeampi voima
vaan jokin muu
arvoitus kihelmöi maailmassani
jokin muu oli
saanut palasensa
asettumaan kohdalleen
-
muistatteko sen
miten nuorempina olimme
taikauskoisia ja emme
voineet edes
katsoa muualle
ettemme kadottaisi toisiamme
tai se elämästään
kertonut tuuli,
joka kantoi
edellään tuoksusi
ja miten näin sen
myöhemmin monissa
tapaamissani ihmisissä
ne pienet
tunteen hetket,
jotka hymyilivät
ja odottivat
miten joku vielä
tulee ja on
erottamaton osa
merkityksellisyyden
ääriviivaa,
sen tapaa kuljettaa
kahta
soinnuista syntynyttä sielua
ajan vääristämää
olemassaoloa
sydämen sykinnän
kykyä pakahduttaa
hellyys ulos kasvoistani
viekoitteleva kauneus
halusi
pyöriä kanssani,
tuntea kuplivien
tunteiden tavan
saada ääni
osaksi suurempaa liikettä
osaksi avaruuden
kykyyn
peilata
huomionsa keskipisteenä
olevaan haaveilijaan
kirjoittaen
sepposen selällään
olevaan kirjaani
ja lukien sitä
kuin olisin
laskeutunut ulos
maalauksestani
ja
antanut kaiken
muotoutua
sanaleikkeihin ja arvoituksiin
sieluni rakenteissa
-
olin avoin
kuin haavan lehti,
mutta
pettynyt sisältöön
en voinut lukea
tunteita
kasvoiltasi
vaikka minulle
on kehittynyt
silmä sellaiseen
pystyin vain näkemään
oman mieleni,
tuttujen asioiden tason
en enempää
vaikka olisin halunnut
poistaa tai lisätä jotain
jotain heikkouksiani tai
jonkinlaista tarvetta
tunnustaa jotain
venyttääkseni hiljaisuuden
sisälläni äärimmilleen,
pisteeseen,
joka kadottaisi olemassaolonsa
ja pystyisi ymmärtämään
enemmän järjellä ja
ei aina kaatuilisi tunteidensa
puristuksessa
-
miksi sielun
pitää avata suunsa,
olisi vaan näytellyt
sen suoratoiston sijaan
väärät sanat
väärässä paikassa
kirjoittavat kirjeen
haluttomuuteen
en näe
kasvojasi,
en tunne
rintasi kehää
ajatellessani
tapahtumien virtaa
siristin silmiäni,
mutta kehosi perspektiivi
ei soinut sisälläni
odotin kuumaa,
silti kylmyys
nipisteli sisuksiani
kiertotietä ei ollut,
ensin ne sanat
vaan sekoittuivat
unohtivat kysyä ja
eksyivät
estäen kirjoittamasta
sitä millä olisi jotakin merkitystä
-
ole kyllästynyt
luonnottomuuden tapaan
yrittää luoda
yhteyttä älylliseen
vaikka näkisin varjon,
tummat pilvet tai
silmiesi auringon
horisontissa
niin jostain syystä
halusin siivilöidä tiedon,
puristaa jokaisen
nautinnon
säilömättä yhtään
kaipauksen tunnetta
miksi en tunne nälkää
haluaisin vain
katkaista köyden,
antaa avaruuden
viedä tunteeni
rakkauden kohteeni
silti jotain puuttuu,
jotain joka olisi
enemmän kuin
tahdosta välittämätön tunteettomuus
tahto, joka
kääntäisi suuntansa ja
haluasi sydämensä takaisin
-
en osaa selittää
umpirakastumistani,
kohtaa elämässäni
jäästä sulattaneen
kyvyn olla kuin
tahdosta riippumaton voima
miten se hioi
sitä katseen kiinnittävää kykyä,
hioi ja hio
saadakseen yhteytensä
ulkomaailmaan häviämään
ollakseen yhteydessä
sydämensä kanssa,
samaa maisemaa
tuntevan ihmisen
jakamaton kokonaisuus
läpinäkymättömyyden
näkyä kauneutena,
mikä huokuu siitä kun
ihmiset luovuttavat
toisilleen jotain tärkeää
ja samalla se
kaukaisuuteen vietellyt
halukin tuntui vetäytyvän
sieluni rannasta
jonkun toisen unelmiin
tuntiessani kaksi värähtelevää
sydäntä,
kaksi näkökulmaa,
joilla ei ollut enää
tarvetta ajelehtia
tai etsiä
kiinnityskohtaansa
-
ääripäiden välinen
tila oli täyttynyt
lämmöllään
mikään ei enää
pidätellyt mieleni
virtaa
jumalakin ilmoitti
jättäneensä kaupungin,
menevänsä maalle
lepäämään
joten ei se voinut
olla mikään korkeampi voima
vaan jokin muu
arvoitus kihelmöi maailmassani
jokin muu oli
saanut palasensa
asettumaan kohdalleen
-
muistatteko sen
miten nuorempina olimme
taikauskoisia ja emme
voineet edes
katsoa muualle
ettemme kadottaisi toisiamme
tai se elämästään
kertonut tuuli,
joka kantoi
edellään tuoksusi
ja miten näin sen
myöhemmin monissa
tapaamissani ihmisissä
ne pienet
tunteen hetket,
jotka hymyilivät
ja odottivat
miten joku vielä
tulee ja on
erottamaton osa
merkityksellisyyden
ääriviivaa,
sen tapaa kuljettaa
kahta
soinnuista syntynyttä sielua
Selite:
https://www.youtube.com/watch?v=MfHKyfrx2zA
oletus
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Sivut