Paratiisin mädännyt hedelmä osa 4.

Runoilija HurmaavaMurhaajatar

nainen
Julkaistu:
10
Liittynyt: 19.1.2008

Asuinpaikka: -
Sähköposti:
-
Syntymäpäivä:
-

Ehkä tarkoitus on vain hukkua teatterinaamioihin,olla jotain,olematta mitään.
 

Vanessan huulet kaartuivat hymyyn kun hän huomasi minun heränneen. Hänen lemmikkipapukaijansa raakkui hyvän huomenen toivotuksen kirjahyllyn päältä, ja Vanessa ojensi minulle kupillisen mustaa kahvia.
Minä en sanonut mitään, otin kupin ja aloin hörppiä kahvia. Pihalla kasvava sitruunapuu kurkotteli oksiaan sisälle, ja huomasin Vanessan rintaliivit samanvärisiksi kuin lähestulkoon kypsät hedelmät puun oksilla.
Hän oli kaunis.
Pöydällä oli kulhossa keksejä, ja kun ojensin käteni ottaakseni yhden, lennähti papukaija, Dexter nappaamaan sen kädestäni. ”Pirun raakku!” Minä mutisin kun Vanessa hihitti pöydän toisella puolella, yllään vain ne sitruunankeltaiset alusvaatteet.
”Nainen, sä teet mut vielä hulluksi.” Tokaisin, kun nousin ja menin vessaan.
Meikatessani en voinut ajatella kuin että minun täytyy todellakin rakastaa tuota naista. Mutta sitä en aikonut koskaan paljastaa Vanessalle. Kuvitelkoon olevansa vain kaveri, jonka kanssa on silloin tällöin miellyttävää päätyä sänkyyn. Niin se oli parempi, koska en kaivannut mitään sitovia sopimuksia kuten suhdetta. Mitä sellaisella tekisin?

Totuus oli kuitenkin, että pelkäsin. Pelkäsin värien maailmaa, jossa Vanessa eli.”

Selite: 
Kategoria: 
 
 

Käyttäjän kaikki runot