Nimetön

Rikkinäiset ihmisparat.
Riepaleina sielunsa.
Hymyilevät vain, särkynyttä hymyä.
Liian väsyneitä kertomaan,
sielunsa toisten nähtäväksi repimään,
kertomaan kuinka koskee,
kuinka omista murheista saisi täytettyä huoneen.
Toisten murheista toisen.

Puhumaan opettelu;
yllättävän vaikeaa.

Koota itsensä sanojen varaan,
toisten harteille,
kokoajan valmiina asfalttiin hajoamaan.

Opettakaa nyt joku se puhumaan!

Puristakaa paha olo ulos,
että edes hetken olisi helpompi hengittää.
Kun tietää että joku välittää.

Uskallatko mukaan suljettuja ovia aukomaan,
mieleni pimeimpiä nurkkia tutkimaan?
Saatan sinut hulluuteni partaalle ajaa,
eikä se ole kaunista katseltavaa, kuunneltavaa.

Ajatusteni, tuntemusteni altaan reunalle tasapainoilemaan,
se alkaa jo ylitsevuotamaan.

Ehkä se oletkin nyt sinä joka kaipaa kuulijaa,
ehkei kaikkea ole viisasta ääneen sanoakaan.