Ei ole enää kiire
ei mihinkään,
aamun valjetessa Taivas aukeaa
ja on niin tyyntä ja rauhaisaa
Ei ole enää kipua, ei kyyneleitäkään
elävät huokaa, se on ohi
mutta suru, se on tyhjä ja pohjaton
se jää, eikä lähde pois, ei milloinkaan
Niin vanhakin nuortuu,
rypyt pois katoaa,
hymy on ikuista, silmät sulkeutuu
kun valkea liina kasvoille lasketaan
Me nuoret veisataan, vaikka kurkkua kuristaa
jotta kirkko kaikuu, ja vielä kerran kuulet: osataan mekin laulaa
kun multa iskeytyy arkun kanteen
ja ääni kumahtaa
Ja kun kumpu katoaa, tulee hiljaisuus, viimeinkin
jäljelle jää nimi, joka kiveen hakataan
kielot koristavat hautaa
ja kynttilä, se palaa, eikä sammu, ei koskaan, ei se milloinkaan
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Pysäyttävä, kaunis ja haikea runo. Pidän todella.