Taas yksinäisyyttäni juhlin,
kynttilän sytytän ahdistukselle
jonka sävelmä pimeän
sylistä voimaa kehrää
ja joka voimaansa
varjoista raastaa ja kuiskii
jäätävät terveiset
kun huokaus viimeinen
lausuu jo jäähyväiset
ja pirut polkkaansa tanssivat.
Miksi minut siunattiin,
juhlaa juhlimaan laitettiin,
unohdusta, raastavaa
unelmoimaan huomisesta,
päivästä joka koskaan
ei koittanut.
Ehkä olenkin
sävelmä eksyneelle
raikas ja vapauttava,
toiveita taivaan alla,
tai ehkä sittenkin
tuo askelin kukon
tuoma huomen
joka jo minuutin pidempi
unohduksen eilisen
juhlaa raastavaa jo on.
Ehkäpä joskus tämä lintu
lentää valoon,
kotkan siivin kohoaa,
kauas pois,
valoon ja vapauteen.
**Juhla yksin **
Piparkakut, kynttilät
ja orpo olo.
Ilmassa tuoksuu ahdistus.
Jälleen on se juhla
jonka yksin saan
arvokkaasti viettää.
**Orpojen joulu***
Kuvittele että on joulu,
kynttilät tuikkivat ikkunoilla
ja lähimmäiset viettävät
yhdessä joulua.
Kuvittele että olet
yksin yksiössäsi,
Keskellä juhlapyhää,
Seinät eivät puhu mitään,
eikä edes puhelin soi.
Mitä tunne elämälle kuuluu?
Se on varmaan iloinen
ja puhuu kauniita sanoja.
Vai onko se onnellinen
ja arvokkaasti otettu
vai täynnä valotonta valoa.
Kaikkien ei tarvitse
kuvitella....
Selite:
Vanhoja runojani vuosien varrelta näin joulunaikaan. Osa synkkiä, osa iloisia. Kommentoikaa rohkeasti.
oletus
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Sivut