Ensi keväänä ei ole toista sinua,
ei enää mustaa kaupunkia.
Ei enää varjottomia vaeltajia,
lukemattomia mielikuvituskoskettajia.
Jotain muuta, jotain uutta.
Siellä missä puut,
kuin maan sisässä asuvien jättiläisten sormet,
kurottavat kohden kirkkaampaa taivasta.
Missä pilvet lakkaisivat kuiskaamasta pienten lasten äänillä.
”Mikset päästäisi jo irti?”
2022 ©
oletus
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit