Kaipuu

Näät työn jäljet käsissä näissä, pitkät päivät silmäkulman uurteissa.
Kotiin kaipaan luoksesi sun, joka mäessä ja tien kaarteissa. 
Unettomat yöt ja kaipauksen tuska, tummemmaksi vetävät mielen jo valmiiksi mustan.
Valon mun mieleen tuo hymysi sun, aina kauneutes valaisee tietäni mun.
 Kun perille pääsen ja tie lepohetken suo, tuulet ajatukset luoksesi tuo. Kun pois näiltä teiltä vihdoinkin pääsen, pyydät luotasi kotvaan mä lähtisi en.
 Tuo pyyntö mun sieluni ehjäksi saa ja huomiseen saa taas uskomaan, mut kohta on mentävä keliin kuin keliin ja joskus viikkoonkaan pääse en rakkaani petiin. 
Silloin muistan taas yhteisen kesäisen illan, sun hymys ja usvan yllä puisen sillan.
 Sen yli sut käsivarsillain kannoin, suullesi suudelman hellästi annoin, hetken pyörimme valssin askelin, vain kauniita piirteitäs katselin, sitten istuimme kaksin, vierekkäin, käsi kädessä, katsoimme sumuista veden heijastusta, kohta loppuvan yön hämyssä. 
Ehkä mietimme yhdessä tälle hetkelle hintaa, sanat vain tyhjäksi saaneet kaiken ois, siis olimme vain hiljaa . 
Sen hetken arvoa silloin ei arvannut ois, mut vuosien näiden muistot jos ottaisi pois, ei jäljelle silloin paljoa jäisi, on aivan sama kuin elämää ei eläisi. 
Uusia hetkiä ei tekemällä tehdä voi vaikka tahtoisi, mutta kiireen kun hetkeksi sivuun sai niin se kaiken ratkaisi, muistoja, niitä yksin aika vain tipoittain eteesi tuo kun elämästä vain nauttii ja antaa hetkien tulla luo.
Karsu