Istun maailman reunalla edessä tyhjää ja takana palanut maa, yritän muistella mitä hyvää jäi jälkeen, mitä tahtoisin mukaan uuteen tuntemattomaan.
Kuvittelen mielessäni vihreän maan, sinisen taivaan, linnut ja solisevat purot, ja kappas, eteeni ilmestyy silta toiseen maahan jossa ruoho viheriöi ja jänikset syövät heinää ja katsovat ihmeissään mikä kummajainen tänne tulee, haltioissani kiertelen ja katselen kuinka luonnon värit ovat kirkkaammat kuin koskaan voisin kuvitellakaan, kaikki on niin täydellisen harmoniassa että säikähdän itseäni ja sitä miten voisin tulla tänne ja muokata tästä paikasta itselleni sopivan ja tuhota tämän kaiken mitä ympärilläni nyt nään. Otan maasta pienen kukan, puun taimen ja pussiin raitista ilmaa. Lähden takaisin, maahan jonka ihminen on ahneudellaan, tyhmyydellään ja välinpitämättömyydellään tuhonnut, istutan maahan kukan ja puun, ympärilleni vapautan raitista ilmaa, saanko tämän maan pelastettua, en tiedä, mutta ainakin yritän.
Karsu.
oletus
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
