Novelli: Dinosauruksia

Päivä jolloin tajusin seonneeni oli se, kun päästäni tuli ulos valtava dinosaurus. Oli ilta ja istuin ulkona kuistilla pimeässä tupakalla katsellen taivaalla olevia tähtiä ja olin yksinkertaisen onnellinen. Ajattelin omiani poltellessani, sitä sun tätä ja silloin tunsin otsassani valtavaa paineen tunnetta, aivan kuin olisin synnyttämässä jotain. Sitten se tapahtui: päästäni lähti eteenpäin valtava dinosaurus! Katselin kun se eteni raivoten ja suurta päätään heilutellen ja jonkun ajan päästä se oli kadonnut ja tuhonnut kaiken tieltään. Missä se oli, sitä en tiennyt ollenkaan, mutta sen tiedän, että olin kauhuissani!
                           Jossain se kuitenkin oli ja minun piti tutkia asiaa. Olinhan tavallaan vastuussa kaikesta. Menin takaisin sisälle ja avasin television jospa siellä olisi jotain uutisia dinosauruksesta. Ei mitään, ei yhtään mitään.
                           Ihmettelin mitä nyt teen? Mikä on seuraava siirtoni?
                           Sitten muistin joskus kuulleeni tai lukeneeni jotain. Se oli joku kuvaus astraalimaailmasta ja siinä sanottiin, että astraalimaailmassa ihmisen kaikki pelot ja unelmat – molemmat – toteutuvat ja ilmenevät ns. henkisinä kuvina astraalitasolla, jonkinlaisina elävinä hologrammeina. Ajattelin, että niin oli pakko ollut käydä: päästäni lähtenyt dinosaurus oli siis astraalimaailman projektio, niin tuumin, mikään muu ratkaisu ei tunnu oikeammalta.
                           Päätin tehdä pienen kokeen. Yritin synnyttää uuden astraalisen dinosauruksen. Alku oli hieman vaikea, ja pääni tuntui olevan tukossa ja painava, mutta sitten – ihme ja kumma – onnistuin, minulla oli ilmeisesti luontaista taitoa henkimaailmoja kohtaan. Joten siinä se oli: noin seitsemän, kahdeksan metriä korkea massiivinen dinosaurus, koko luomakunnan suurin olento ja kammottavin peto ilmielävänä!
                           Katsellessani taas, kuinka tämäkin dinosaurus katosi horisonttiin, ajattelin mitä ihmettä minun täytyisi tehdä kykyni kanssa? Käyttäisinkö sitä itsekkäästi vain epäitsekkäästi? Kuuluiko löytöni tieteen vain filosofian piiriin? Yritin luoda muutaman uuden dinosauruksen josta itse Darwinkin olisi ollut ylpeä ja onnistuin siinä ja kohta edessäni oli iso lauma dinosauruksia jotka taistelivat keskenään ja repivät toisiaan kappaleiksi ennen kuin katosivat taas horisonttiin!
                           Sitten minulle tuli ongelma. Dinosaurukset huomasivat lopulta minut kun olivat tuhonneet kaiken muun ympäriltään. Ne kääntyivät katsomaan minua valtavat ja terävät raatelukynnet ja hampaat valmiina tekemään minusta lopun, toisin sanoen ison kasan elotonta verta, luita ja lihaa.
                           Sitten, juuri kun yksi dinosaurus oli hotkaisemassa minut suihinsa, kuulin jostain äänen sanovan: ”Olet astraalimaailmassa, kuvittele itsesi pois, niin: sinä pääset pois takaisin maailmaan josta olet tänne tullutkin!”
                           Minulla ei ollut aikaa miettiä uskoako vaiko ei sitä mitä olin kuullut, minun oli vain pakko tehdä niin kuin se käski, joten niinpä ajattelin olevani kotonani  ja – yllättäen! – minä olin kuin olinkin kotonani! Jossain mieleni perukoilla näin vielä dinosauruksia, ja jälkikuvia ja heijastuksia niistä, mutta muuten olin taas täysin turvassa ja helpottunut olo otti minusta hitaasti vallan.
                           Hetken mietin koko outoa pientä (tai suurta, miten sen haluaa käsittää!)  matkaani. Olin jollain tavalla onnistunut pääsemään astraalitasolle ja olin ilmeisesti luonut sinne dinosauruksillani aikamoisen tuhon ja kaaoksen. Lisäksi tunsin olevani vastuussa kaikesta, mutta minulla ei ollut mitään keinoa korjata vahinkojani. Sitten kuulin taas mieleni perillä tuon kummallisen neuvovan äänen: ”Sait aikamoista tuhoa aikaiseksi. On ehkä parempi ettet tule enää astraalimaailmaan. Et ainakaan pitkään aikaan, et kunnes opit hillitsemään tuo luovan mielesi kunnolla!”
                           Kuuntelin hetken sanoja. Maistelin ja tunnustelin niitä ja yritin löytää niistä viisautta ja vastakaikua kokemukselleni. Sitten yritin vastata äänelle, mutta en onnistunut siinä. En kuullut mitään muuta kuin oman mieleni loputonta hiljaisuutta. Päätin mennä nukkumaan. Josko herättyäni olisin hieman viisaampi ja ymmärtäisin paremmin mitä tehdä ja mitä jättää tekemättä.
 
Loppu