Luku 1.
Etsivä X istui toimistossaan työpöytänsä ääressä. Työpöytä oli likainen ja siinä oli kaikenlaisia papereita hujan hajan, kuitteja, maksumuistutuksia, pizzamainoksia ja muuta. Hänen ympärillään lensi ainakin tusinan verran kärpäsiä ja ne – kärpäset – olivat yksi asia josta hän ei sietänyt ollenkaan (toinen asia oli hänen äitinsä ainainen hätä siitä, että hän kuolisi tukehtumalla peräpukamiin joka oli jotenkin järjellä katsottuna sula mahdottomuus vaikkei äiti sitä itse tajunnutkaan). Ja, kun ei muutakaan tiennyt, X otti pöytänsä laatikosta yhden Playboy-lehden ja alkoi huitoa sillä ilmaa hullun lailla.
Vihdoin pöydällä oli kasa kuolleita kärpäsiä. X oli tyytyväinen saavutukseensa ja alkoi selailla kädessään olevaa lehteä. Juuri kun hän oli pudottamassa kätensä housujensa sisään, jotain tapahtui: puhelin soi.
”Haloo? X puhelimessa.” Etsivä puhui. Hetkeen ei kuulunut mitään.
”Jos tämän on jokin läähätyspuhelu, niin voitte lopettaa saman tien. Minä olen mies ja…”
”Minä tiedän kuka te olette, herra X!” ääni kuului puhelimesta. Ääni oli jollain oudolla tavalla suriseva, aivan kuin ääni olisi kuulunut äärimmäisen pingottuneelle henkilölle tai olisi muuten ollut tuotettu koneellisesti. Hetken X mietti mitä sanoisi.
”Te siis tunnette minut? Hyvä, se on oikein hyvä! Minä taas en tunne teitä, joten – olkaa hyvä ja tuntekaa itsenne vapaaksi kertomaan se minulle, kiitos!”
”Minä haluan, että te teette aikamatkan, herra X!”
X kuunteli sanoja. Nyt tuntui kuin hänen päässään alkaisi surista. Hän alkoi päätellä kaiken olevan jonkinlaista pilaa, mutta tarkemmin ajateltuna ehkä vain soittaja oli vaan pahasti sekaisin. Sellaista sattui koko ajan. Ainakin herra X:n maailmankaikkeudessa.
”Vai, että aikamatkan!” X vihdoin soperteli ja jatkoi. ”No niin, hyvä on, minä siis teen aikamatkan. Mutta, lähdetäänpä liikkeelle ihan perusasioista. Kuten esim. kuka te olette? Ette ole vieläkään esitelleet itseänne.”
”Minä olen Lordi William Von Filmbaqhns. Olen korkeaa aatelissukua ja toivon, että minua kohdellaan sellaisenaan.”
”Toiveenne tulee toteutumaan, herra Filmbaqhns.”
”Hyvä. Se on oikein hyvä! Mutta, sitten asiaan: haluan siis, että teette aikamatkan ja tässä teille syy sen tekemiseen: minun ex-julkkis vaimoni Sabrina on petkuttanut minua jopa kuollessaan!”
”Kuinka niin? Voitko kertoa tarkemmin?”
”Se huora nai koko ajan muita miehiä!” Filmbaqhns melkein huusi puhelimeen. ”Koko ajan!”
”Olette asiasta hyvin varmanoloinen.”
”Niin olen, vaikka minulla ei ole pahemmin todistusaineistoa. Sehän tässä juuri harmittaa. Huora sai minulta helvetisti rahaa ja kuoltuaan hän testamenttasi melkein koko omaisuutensa ilmeisesti jollekin gigololle. Ai vittu, että suututtaa!”
”Varmasti.”
”Siispä haluan, että teette aika matkan ja tutkitte edes menneen vaimoni elämää ennen hänen kuolemaansa. Onnistuuko se?”
Nyt X:ää nauratti hieman. Hän sanoi. ”Juu, toki. Selvähän se, odota kun saan esille aikakoneeni!”
Hänen olisi tehnyt mieli nauraa mylviä puhelimeen, mutta sai jotenkin pidettyä itsensä aloillaan.
”Aistin, että jokin tässä huvittaa tietä, herra X” Filmbaqnhs totesi.
X päätti olla kerrankin rehellinen. ”Totta. Totta helvetissä tämä huvittaa minua. Mistä vitusta luulet, että saan tai saamme aikaiseksi aikakoneen jolla lentää tutkimaan vaimonne mennyttä elämää?”
”Minä arvasin, että tämä menee tähän. Se aina menee tähän kun otan aiheeksi aikakoneeni.”
”Älä ihmeessä, näinkö on?” Sanoin, mutta sitten kuuntelin miehen sanoja tarkemmin. ”Sanoitko siis, että sinulla on jo aikakone? Kuinka se on mahdollista? Eihän se ole mahdollista millään!”
Nyt oli Filmbaqhnin vuoro naureskella. Jostain syystä mies puhui silti edelleen tyynesti.
”Teillä ei siis ilmeisesti ole kovinkaan hyvää käsitystä siitä mihin nykyteknologia kvanttifyysikkoineen ja mustine aukkoineen pystyy ja mihin ei? No, ette eroa siinä kanssa eläjistänne kovinkaan paljoa, nykyään ihminen pystyy melkein mihin tahansa, aikakone on vain jäävuoren huippu siitä mitä mitä taitoja ja ominaisuuksia meillä on, herra X. Tulkaa luokseni, minä näytän sinulle kiehtovia asioita, sellaisia mistä ette ole osannut uneksiakaan!”
Luku 2.
Hieman myöhemmin samana päivänä etsivä X astui autoonsa joka odotti toimiston ulkopuolella. Se oli vanha kustomoitu Ford Mustang vuosimallia 70 ja luultavasti X:n kallein ja rakkain omaisuus vanhan Fender stratocasterin kitaran kanssa. Auto oli ollut hänellä niin kauan kuin hän muisti, mikä kyllä sinänsä ei ollut mikään luotettava mittapuu jolla asiaa katsoa.
Noh, hän totesi mielessään, lähdetäänpä kohti Filmbaqhnsin kotia. Katsotaan löytyisikö sieltä aikakoetta, heh.
Puolen tunnin ja vartin päästä samainen Mustang kaarsi ison kartanon pihaan. Joka puolella oli pelkästään merkkejä vauraudesta, joten X päätteli olevansa oikeassa paikassa. Hän käveli kartanon ovelle. Ovi oli ainakin kolme metriä korkea, joten X:nkinlainen isompi kaveri mahtui siitä helposti sisään.
Joku tuli avaamaan oven.
Se jokin osoittautui vanhaksi rättipäiseksi intialaiseksi palvelijaksi. Kuolettavan laihannäköinen miehen reppana nyökytteli syvään X:n edessä ja X mietti, että toivottavasti palvelija ei pudota päätään harteiltaan. Sen verran hurjasti mies nyökkäili. Viimein molemmat lähtivät sisemmälle kartanoon.
Sisällä oli lisää vaurauden merkkejä, aitoja Van Gogheja ja Kandinskyjä sekä Pollockeja ja Picassoja ja muita taide ja historiallisia esineitä joita oli niin paljon, että niiden kuvaileminen tässä vaatisi enemmän aikaa kuin mitä meillä on käytettävissä. Jatkoimme matkaa eteenpäin.
”Olkaa hyvä, tulkaa perässäni. Mestarini odottaa sinua työhuoneessaan” palvelija puhui ja X teki työtä käskettyään. Viimein molemmat miehet seisoivat Filmbaqnhin oven edessä. Palvelija avasi oven ja viittoi hiljaa X:ää astumaan peremmälle. Taas hän teki niin kuin käskettiin.
”Tervetuloa!” William puhui. ”Olkaa hyvä ja astukaa peremmälle!”
Jo kolmannen kerran X teki niin kuin käskettiin. Sitten hän kyllästyi siihen ja puhui.
”Pyysitte minua tulemaan paikalle. Hieno koti teillä, ei näytä rahaa puuttuvan. Kunpa joskus itsekin saisin nauttia samanlaisesta etuoikeutetusta elämästä.”
”Ehkäpä joskus saattekin” William totesi.
”Kuinka niin?” X kysyi.
”No, tämä tehtävä jonka teille annan niin on aika tavalla sellainen, että se saattaa paisuttaa myös teidän lompakkoanne. Varsinkin jos saatte aikaan mieleisiäni tuloksia.”
”Vai niin.”
”Aivan. Mutta, sitten asiaan: aikakoneeseen ja petolliseen vaimooni.”
”Niin. Kertokaa minulle hieman enemmän.”
”Minäpä teen sen.”
Luku 3.
”Hyvä on. Kiitos. Minä lähden tapaamaan guruanne. Tästä voi tulla mielenkiintoista, siihen ainakin uskon. Palaan asiaan siis hieman myöhemmin, heh. Tai siis palaan takaisin hieman nykyisimmillään, kunhan aikakone tuo minut takaisin tähän hetkeen, heh.”
”Au revoir, herra X. Au revoir!”
Luku 4.
X istui taas rakkaassa autossaan ja ajoi läpi kotikulmiaan. Qui Gong-merkkisestä musiikkisoittimesta tuli Guns & Rosesin kappale Paradise City ja X mietti huvittuneena sanoja ja sitä kuinka huonosti ne sopivat siihen miljööseen jonka hän näki ympärillään. Joka puolella katuja oli roskien seassa seisovia itseään myyviä huoria ja kauniita itämaisia miehiä, langan laihoja nistejä ja halpoja kojuja ja kiinalaisia ja muita itämaisia ruokaloita ja tarvikekauppoja. Mutta, tällä kertaa hänellä oli jotain konkreettista, nyt hänellä oli ainakin jokin suunta mihin lähteä: aikakone.
Tosiasiassa hän ei vieläkään uskonut koko aikakoneeseen. Ja varsinkin kun paljastui, että tuo aikakone ei ollutkaan mikään varsinainen kone vaan herra Williamin henkilökohtainen guru Rahms Rahm joka väitti muun muassa osaavansa liikkua miten haluasi ajassa ja opettavansa tuon taidon herra X:lle. Aina kannatti olla edes hieman skeptinen, niin X oli elämästä oppinut. Seuraavaksi hän suunnisti kohti osoitetta jonka oli saanut Williamsilta.
Perille päästyään X totesi, että myös tämäkään paikka ei vaikuttanut miltään helppo Heikin asunnolta. Täälläkin puhui raha, oli asunnon omistaja sitten kuinka henkinen ja valaistunut ihminen tahansa. Joku tässä jutussa haisee, X totesi, ja pahasti ja astui asunnon oven eteen.
”Olen etsivä X. Tulin tapaamaan Rahms Rahmia.” X sanoi oven vieressä olevaan puhelimeen. Kesti hetken aikaa, linjat rätisivät ja sitten joku puhui. ”Olla hyvä, tulee peremmälle!”
Ovi surisi hetken. X astui siitä sisälle.
Peremmällä asunnossa hänet otti vastaan hyvin voimakas suitsukkeiden ja muiden ilmanraikastimien tuoksut. Tuoksut olivat varsin houkuttelevia, mutta X päätti, ettei antaisi niille liikaa huomiotaan, ettei hänen muuten niin kirkas tajuntansa huomio ja päättelykyky herpaantuisi vähääkään.
Sitten joku tuli häntä vastaan käytävässä. Se oli itse Rahms Rahm.
Mies oli X:lle oikeastaan pienoinen pettymys. Rahm ei ollut paljoa kääpiötä pidempi ja hänen olemuksensa muistutti enemmän kilttiä partiolaista, kun sitä mitä X oli odottanut kohtaavansa: isoa tummaa miestä jonka karisma ja valaistuneisuus loistavat kilometrien päähän ja joka on itseluottamuksen perikuva. Noh, aina ei voi tietää, hän tuumi ja päätti antaa tilanteelle mahdollisuuden. Hän tervehti gurua.
”Kiitos, kiitos.” Pieni mies puhui hyvin lempeällä äänellä. ”Te olette ilmeisesti herra X? William on kertonut teistä minulle kaiken, aivan kaiken!”
”Toivottavasti ei kuitenkaan sitä, kun kerran…Ääh, huijasin vaan teitä, minusta on myös hienoa tavata teidät, Rahm. Mutta, en voi sanoa, että William olisi kertonut teistä minulle paljoakaan. Ainostaan sen, että te olette se suuri ja uskomaton aikakone, ihmisaikakone tarkemmin sanottuna. Olkaa hyvä ja kertokaa minulle, että koko juttu on pelkkää Williamsin mielikuvitusta ja harhaa?”
”Ikävä kyllä, sitä en voi tehdä. Ja se taas johtuu siitä, että koko hullu juttu on täysin totta. Minä todella olen elävä aikakone ja olen hyvin varma ja tietoinen kyvyistäni tässä asiassa, herra X!”
”Todistakaa se minulle!”
”Hyvä on. Seuratkaa minua, mennään rentoutumishuoneeseeni!”
X ja Rahm saapuivat eräänlaiseen rentoutumistilaan. Paikka oli todella luksusta, siellä oli porevesialtaita, hieromapöytiä, sauna ja muita samanlaisia laitteita. He kävivät kuitenkin kaiken sen ohi ja menivät tilan takana olevalle huoneelle. Rahm sanoi, että huone oli omistettu kokonaan aikakonetoiminnalle. He astuivat siihen sisään.
X:n pettymys oli suuri. Paikalla huoneessa ei ollut muuta kuin kaksi pöytää ja joitain muuta tavaraa. Rahm kuitenkin säilytti positiivisen asenteen ja viittoi X:ää menemään makuulle toiselle pöydälle. Hän teki kuten käskettiin vaikka skeptinen mieliala alkoikin nousta hänellä todella vallitsevaksi. Sitten oli hetken hiljaisuus. Rahm selvästi mietti jotain kuumeisesti, sitten hän sanoi.
”No niin. Tässä se tulee. Kun tunnet pyörivät aallon silmiesi edessä, niin ota siitä kiinni ja hyppää sen mukaan ja ajattele sitä ajankohtaa johon haluat mennä. Minä hoidan loput, voit luottaa siihen!”
Joopa joo, X ajatteli maatessaan pöydällä. Niinhän se varmasti toimii, sen kuin hyppään mukaan ja olen Sabrinan luona tekemässä naiseen tuttavuutta. Kyllä, niinhän se tietenkin on, heh.
Mutta sitten X koki suuren yllätyksen. Hänen silmien eteen tuli kuin tulikin aluksi jonkinlainen pieni pyörteen tapainen joka sitten alkoi laajentua ja laajentua ja lopulta pyöriä hullun lailla. X mietti mitä helvettiä oli tapahtumassa, ja sitten Rahm sanoi melkein huutaen:
”Nyt, herra X! Hypätkää nyt pyörteeseen ja ajatelkaa aikaa ja paikkaa jonne haluatte mennä, portti ei ole kauan auki, teidän täytyy tehdä hyppy nyt, NYT!”
Kun ei muutakaan tiennyt, niin X päätti yrittää tehdä hypyn. Hän keskittyi silmiensä edessä olevaan pyörteeseen ja yritti hypätä siihen. Yllätykseksi se todellakin oli vain niin helppoa, hän alkoi sulautua ja tulla yhdeksi pyörteen kanssa ja hetken päästä tunsi lentävänsä läpi suuren tunnelin, ympäri maailmankaikkeutta ja laskeutui viimein jollekin hänelle tuntemattomalle rannalle. Mielessään hän kuuli vielä Rahmsin etäiset sanat:
”No niin, herra X. Uskotteko nyt aikamatkailuun? Uskotte siis? Hyvä! No, koittakaahan nyt sitten hoitaa se asia miksi olette siellä missä nyt sitten olette. Minä odotan sinua kun juttu on hoidettu, pärjäämisiin!”
Sitten yhteys katkesi ja X oli yksin.
Tämäkin paikka oli luksusta. Joka puolella pitkin rantaa oli perä perää aurinkotuoleja ja kauniita naisia ja miehiä nauttimassa drinkeistään ja auringosta ja itse asiassa koko elämästä. Aurinko paahtoi X:n silmiä kun hän katseli lumoutuneena ympärilleen ja hän totesi itsekseen.
”Perhana. Minun olisi pitänyt itsekin tulla tänne eikä ryhtyä etsiväksi. Näiden ihmisten elämä on niin helppoa kuin olla ja voi. No, eipä tässä auta muuta kuin ruveta hommiin ja etsiä Sabrina-neitonen käsiini. Huh, se aikamatkailu oli sittenkin totisinta totta!”
Aikansa käveltyään X saapui hotellille. Hän käveli sen hienoista aulaovista sisään, ihmetteli hetken ja meni sitten kohti vastaanottotiskiä. Hän kaiveli samalla vahingossa housunsa taskujaan ja löysi sieltä ihmeekseen avaimen jossa näytti olevan tämän hotellin logo ja huoneen numero ”43”. Hän päätteli, että avainkin oli Rahmsin työn tulosta ja käveli hämmästyneenä hotellin vastaanottotiskille.
”Minulla on ilmeisesti huone täällä.” Hän tokaisi hotellin huolettoman oloiselle työntekijälle. ”Olenko oikeassa?”
”Kyllä herra X. Kaikki on kunnossa.”
”Hyvä. Onko minulle mitään postia?”
”On. Haluatteko sen?”
”Kyllä. Mikä se on?”
”Täällä on teille osoitettu kirjekuori. Olkaa hyvä.”
”Kiitos.” X sanoi ja oli juuri poistumassa mutta kääntyi takaisin.
”Ette satu tietämään onko se maailmankuulu laulajatähti Sabrina täällä tässä hotellissa?”
Mies oli hetken hiljaa. Sitten toisenkin. Sitten hän viittoi X:ää lähemmäs ja kuiskasi. ”Kyllä. Se nainen on täällä. Ja vau, onko hän kerrassaan upea!”
”Kiitos. Tämä riittää tällä erää. Menen nyt huoneeseeni. Minua ei saa häiritä.”
Luku 5.
Päästyään huoneeseensa X:n oli pakko heittäytyä hetkeksi pitkälleen. Koko homma oli tehnyt hänet väsyneeksi ja edes huoneen luksusmainen sisustus ei pahemmin piristänyt häntä. Hetken oiottuaan hän päätti kuitenkin lukea hänelle osoitetun kirjeen. Siinä luki:
”Hyvä herra X! Minä tiedän kaiken sinun ja William Von Filmbaqhnsin juonitteluista ja aikakoneesta! Koska olen juuri nyt lähtenyt täältä, ette löydä minua enää tästä paikasta, osaan minäkin nykyään käyttää aikakoneita ja hyödyntää niitä tarpeisiini, pahoittelen ettemme päässeet tapaamaan muissa merkeissä, olette aika namu pelkäksi tavalliseksi etsiväksi, herra X!”
”Voihan paska.” X totesi. ”Nyt tämä juttu menee vaan vaikeammaksi ja vaikeammaksi. Mitä hittoa teen seuraavaksi?”
Sitten hän vaipui syvään uneen ja nukkui aamuun asti nähden kauniita unia kaikenlaisista enkelinaisista jotka tyydyttivät hänen jokaisen tarpeen. Herättyään hän tunsi itsensä virkeäksi ja levänneeksi. Hän keitti kahvia ja poltti muutaman tupakan. Samalla hän mietti koko tapausta johon oli joutunut mukaan. Mikään ei näyttänyt olevan sitä miltä näytti, hän tuumi ja siihen oli tyytyminen. Ainakin toistaiseksi, tai kunnes hän saisi Sabrinan käsiinsä ja totuus alkaisi valjeta kaikille mukana olijoille.
Sitten, kun ei tiennyt muutakaan, X yritti ottaa yhteyttä mentaalisesti kolmannella silmällä Rahms Rahmiin. Hänen yllätykseksi homma toimi kuin mikäkin ja Rahms vastasi hänelle.
”Rahms tässä. Jätä viesti äänimerkin jälkeen. Ääh, nyt oli minun vuoro huijata sinua, X. No, mitäs sinulla nyt on mielessä? Missä asiassa tarvitset apuani?”
”Hän ei ole enää täällä.” X kertoi Rahmsille.
”Mistä niin päättelet?”
”Sain häneltä minulle osoitetun kirjeen. Ja luin sen. Hän ei enää ole täällä, Rahms, usko nyt minua.”
”Hyvä on. Mitä haluat, että minä teen?”
”Sen minäkin haluaisin tietää. Kerro sinä minulle mitä minun pitää tehdä!”
”Hyvä on, koitetaan keksiä jotain.”
Luku 6.
”Nyt minä tajusin sen!” Rahms huudahti oivallustaan X:lle. X:sä mietti mitä mies mahtoi pohtia pienessä ja laihassa päässään.
”Se se on! Sabrina on huijannut meitä menemällä tulevaisuuteen. Joka kerta kun saavuimme todellisuuteen jossa hän on ollut, juuri ennen kuin nappaamme hänet hän siirtyy taas eteenpäin tulevaisuuteen. Varsin ovelaa häneltä, varsin ovelaa!”
”Okei” X puhui. ”Hyvä juttu, että oivalsit sen, mutta mitäs me nyt tehdään?”
”Nyt me huijaamme Sabrinaa! Me menemmekin jo edeltä käsin johonkin sellaiseen tulevaisuuteen johon hän myöhemmin tulee meitä karkuun. Se kuulostaa jotenkin paradoksaalilta, mutta luulen kuitenkin, että se toimii koska maailmankaikkeus on täynnä paradokseja, kai, ehkä, jotenkin, juu. Joten, X, nyt hyppää seuraavaan pyörteeseen, me lähdemme Back To The Futureen!”
”Okei. Tehdään niin!”
Luku 7.
”Tämähän on taas samanlainen hiekkabiitsi kuin se edellinenkin. Eikö sillä naisella ole ollenkaan mielikuvitusta, kun hän seikkailee jatkuvasti samanlaisissa ympyröissä? Jos minulla olisi aikakone, niin minä ainakin menisin paikasta ja ympäristöstä toiseen, niin etten koskaan kyllästyisi mihinkään. Mutta, hei, minullahan on aikakone! Hmm…”
”Koita nyt unohtaa tuollaiset kelat. Katellaan niitä sitten kun ollaan suoritettu tämä tehtävä. Ok?”
”Juups. Tehdään niin Rahms.”
Sitten jotain ilmestyi X:n ja Rahmsin näkökenttään. Se ei ollut sen enempää eikä vähempää kuin itse Sabrina, mulkkis-julkkis-laulaja! Molemmat miehet katselivat naista pitkään ja kieli valuen ja ymmärsivät nyt miksi nainen (varsinkin hänen kroppansa!) oli niin suosittu! Kun molemmat lopulta tajusivat, etteivät saisi tyydytystä haluilleen, he päättivät hoitaa hommansa loppuun ja lähestyivät Sabrinaa.
”Hei, Sabrina” X puhui ja teeskenteli (tosin erittäin isokokoista) teini-ikäistä joka halusi Sabrinalta nimikirjoituksen. ”Saisinko yhden nimmarin, Sabrina?”
Uhkea kaunotar liikkui kuin jokin mystinen eläin X:ää kohti. X tunsi hetken, että hänen polvensa tutisivat, mutta skarppasi sitten. Nainen puhui kasvoillaan erittäin vieno ilme.
”Minä tiedän kuka sinä olet, ette pysty huijaamaan minua! Sinä olet etsivä X, mies joka on ollut perässäni kaiken aikaa. Ja tuo ruipelo joka sinulla on mukanasi on Williamsin guru Rahmns Rahm. Siispä kysyn suoraan: Mitä ihmettä te haluatte minusta?”
”Minä haluan pidättää tiedät!” X sanoi yllättäen jopa itsensä ja laittoi naiselle käsiraudat käsiin. Nainen yltyi kovaan nauruun ja X tajusi koko jutun huvittavuuden: Sabrinaha oli kuollut ja asui nyt henkiruumiissaan joka oli niin ei ulottuvuudessa X:n kanssa ettei naisen käsiin mitään käsirautoja saanut laitettua. Nainen jatkoi ilkeää nauruaan ja puhui.
”Et saa koskaan minua kiinni! Et ainakaan ellet tule tänne minun seuraani kuolleiden henkimaahan astraalitasolle. Miten on, muru, haluaisitko tulla tänne ja jakaa kanssani kaiken?”
Luku 8.
”Minä luulin, että olit testamentannut kaiken jollekin onnelliselle gigololle, pitäkö se paikkansa? Ainakin Williams sanoo, että asia on niin.” X tiedusteli ja harkitsi samalla vakavasti lähtevänsä maalliselta tasoltaan Sabrinan luokse henkitasolle astraalimaailmaan. Siihen oli monia syitä, eikä naisen upea ulkonäkö ollut huonoimpia niistä.
”Senkin hölmö! Sinä olet se onnekas gigolo jolle testamenttasin rahani! Olen käynyt tulevaisuuden syvimmissä sfääreissä ja nähnyt jo ajat sitten sen, että me päädymme lopulta yhteen, joten miksi pitkittää asiaa. Käypäs nyt hakemassa lähimmästä pankista rahat jotka testamenttasin sinulle. Sen ei luulisi olevan sinulle vaikea juttu, vai mitä rakas?”
X oli nyt todella hämmentynyt. Kaikki tämä oli liian hyvää ollakseen totta. Ja silloin kun jokin oli liian hyvää ollakseen totta, sen täytyi olla huijausta, sen X oli oppinut jo aikoja sitten elämässä. Mutta, toisaalta, nyt hänestä tuntui, että hän oli vihdoin kohdannut vertaisensa ja naisen joka oikeasti rakasti häntä ja oli rehellinen hänelle. Kaikki tuntui vain oikealle ja hyvälle , jollekin sellaiselle mistä hän oli aina haaveillut.
Viimein hän puhui. ”Hyvä on, Sabrina, tehdään niin. Mutta, yksi juttu vielä: miksi nähdä kaikki vaiva ja testamentata rahat minulle, miksi et ottanut rahoja suoraan mukaan henkimaailmaan jossa nyt olet? Mikä on vastauksesi siihen, sen haluaisin kuulla?”
”Noh,” Sabrina alkoi. ”En tietenkään voinut ottaa rahoja suoraan mukaani tänne henkimaailmaan, koska täälläkin on tietenkin kaikki maailman (ja vieläpä helvetilliset) verovirastot ja muut ko. instanssit ja niinpä rahat täytyy pestä ennen kuin voimme laillisesti käyttää niitä. Joten, olepas nyt hyvä X-kulta ja hommaa meille hieman rahaa!”
Loppu
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit