Novelli: Maailmankaikkeuden huumoria

Novelli: Maailmankaikkeuden huumoria

Päivä alkoi tavallisesti. Kahvia, tupakkaa ja sitten lisää kahvia ja tupakkaa. Hoitelin siis omia asioitani kun ovikello soi yllättäen. Kävelin ovelle ja katsoin ovisilmästä. Oven takana seisoi suuri arabialainen ystäväni, ja minä ilahduin ja avasin oven. Meillä oli usein hyviä filosofisia keskustelutuokioita arabialaisen ystäväni kanssa ja toivoin, että päätyisimme taas juttelemaan aamukahvin seurassa, jostain syystä hänen seuransa yleensä rauhoitti krapulaista oloani. Mies astui sisään kotiini.

”Hei, hyvä veli.” hän sanoi. ”juodaanko aamukahvit?”

”Kyllä, juodaan. Hyvä idea.”

”Juu, niin mäkin vähän ajattelin. Jutellaanko tänään taas siitä infrastruktuurista?”

”Jutellaan vaan.”

Laitoin lisää kahvia tulemaan. Odottelimme siinä kun kahvi lirisi hiljaa. Kumpikaan ei sanonut mitään. Sitten kahvi oli valmis. Otimme sitä ja suuntasimme parvekkeelleni istumaan ja tupakoimaan. Sitten suuri arabialainen ystäväni sanoi. ”Tarvitsen hieman apuasi. Minulta puuttuu kaksi euroa tupakka-askista. Voisitko lainata minulle sen verran?”

Mietin hetken hiljaa asiaa, ja sanoin sitten. ”Eiköhän tuo onnistu. Pitäähän miehen tupakkaa saada.”

Lopun aikaa istuimme ja juttelimme niitä näitä, kunnes suuri arabialainen ystäväni poistui ja meni ties minne omille matkoilleen ja seikkailuihinsa. Minä polttelin vielä muutaman tupakan, ajattelin omia outoja ajatuksiani ja sitten menin takaisin sisälle.

Silloin kuitenkin sattui jotain.

Kolautin jalkani todella kovaa yhteen pöydänkulmaan. Huusin hetken kivusta ja istahdin notkahtaen alas sohvalle. Katsoin hetken jalkaani joka oli alkanut heti turvota ja näytti pahalle. Päättelin, että tuolla jalalla ei kävellä vähän aikaan, mikä oli sinäänsä pieni ongelma, sillä minun olisi pitänyt päästä kauppaan hakemana hieman ruokaa ja olutta. Tajusin, ettei minulla ollut muuta vaihtoehtoa, kuin pyytää joku käymään puolestani kaupassa. Otin kännykän taskustani ja soitin Liisalle. Hän vastasi melkein heti.

”Haloo?”

”Hei, Liisa. Lempimiehesi soittelee täällä. Tarvitsen hieman apua.”

”Aah, hei, ukkelini. Millaista apua tarvitset? Rahaa minulla ei ole, joten sitä sinun on turha pyytää.”

”Ei, ei, nyt ei ole kyse rahasta. Minä loukkaisin jalkani ja toivoisin, että sinä voisit käydä puolestani kaupassa. Onnistuuko se? Se olisi hienoa!”

”Eiköhän se onnistu ukkelini. Tulen kohta sinne, niin sitten nähdään!”

Minä huokaisin helpotuksesta. Kohta saisin vähän ruokaa ja olutta. Varsinkin olutta minä tarvitsin tutisevine käsineeni.

Noin puolen tunnin päästä ovikello soi. Avasin oven ja Liisahan se siellä. Viitoin hänet peremmälle asuntooni ja katselin häntä samalla päästä jalkoihin. Nainen oli täydellisen seksikäs, ja huomaisin, että minulla alkoi seisoa hieman. Päätin kuitenkin sivuttaa asian, nyt oli tärkeämpiäkin asioita hoidettavana kuin seksuaaliset patoumat. Kuten se, että olutta piti saada.

Viimein ojensin Liisalle kauppalistan ja loput rahat lompakostani ja hän lähti kauppaan. Minä rojahdin taas sohvalle ja raavin tyytyväisenä kutisevia muniani samalla kuin odottelin, että saisin vihdoin jo kaljaa.

Sitten ovikello soi taas. Se oli jo kolmas kerta tänään ja minä raahauduin ovelle ja avasin sen. Se oli Liisa taas ja hänellä oli kauppakassi toisessa kädessään ja hän ojensi sen minulle. Kävelin kassin kanssa keittiöön ja aloin tutkia sen sisältöä innoissani. Sitten tajusin pettymyksekseni, että kasissa ei ollut oluen olutta, ruokaa toki oli, muttei yhtään kaljaa. Aloin tivata Liisalta, että missä juomat olikein olivat ja hän sanoi. ”Tiedätkö, rahamme eivät riittäneet niihin. Oluista jäi uupumaan tasan kaksi euroa. Olen pahoillani, ukkelini!”

Minä olin täydellisen pettynyt, täydellisen. Tajusin, jotta jos en olisi antanut suurelle arabialaiselle ystävälleni kahta euroa tupakka-askiin, että olisin saat ostettua oluet itselleni. Nyt jouduin tyytymään olemaan ilman kaljaa. Maailmankaikkeudella on kummallinen mutta hyvä huumorin taju, se täytyy myöntää ja kohtalon sekä Jumalan tiet ovat hyvinkin tutkimattomia kuten jo raamatussakin sanotaan!

Loppu