Olen huomannut
että näinä päivinä
et enää niin usein
sano rakastavasi minua,
tai puhu
haaveistamme,
tulevaisuudestamme,
talosta ja lapsista
joita halusimme hankkia
Vielä istumme silti vierekkäin,
kun katsomme elokuvaa
mutta saanen sanoa,
että on kuitenkin huolestettuvaa
kun sankarittaren itkiessä
Romeonsa kohtaloa
sinä hörähdät:
"Onhan meressä kaloja"
Niin, luinhan minä
psykologin palstalta
että ensihuuman laskeutuminen
on täysin normaalia;
mutta silti minusta
on jotenkin epäreilua
että minä lakkasin olemasta sinun kaikkesi
ennenkuin itse
katkaisin napanuoramme
Enkä voi kuin kysyä
josko on olemassa synnytyslääkäri
joka irrotti sinut minusta?
Selite:
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
kipeä tarina siitä kun rakkaus kuihtuu ajan saatossa, mutta hyvä kuitenkin, pidin.
huh huh :)
viisas. kaunis. hieno runo.
Tosi loistavaa tekstiä! Eläydyin niin mukana.
Rajuakin, rankkaa tosi asiaa.