Miksi ihmiset ovat elämänsä käännekohdissa sanattomia?
Ovatko sanat
- varsinkin ne oikeat -
perimmäiseltä luonteeltaan esiintyjiä
jotka ilmestyvät kyllä kenraaliharjoituksiin
mutta ensi-iltana jänistävät?
Vai onko se mielikuvituksen puutetta
kun muuttuessaan lauserakenteeksi
ajatuksen juna kolaroi tasoristeyksessä
niiden miljoonien autojen kanssa
jotka väärään aikaa ylittävät kiskoja?
Tai ehkä kieli on vain liian kömpelö väline suurille tunteille
- pukeehan se yksilölliset ajatusvirtamme
kaikkien tuntemien vesistöjen nimiin
lampi takapihallani nimetään Atlantiksi
Eivätkä jo aiemmin lausutut rivit
kertakäyttökulttuurissamme sovi kierrätettäviksi
ei hehkulamppua kannata keksiä uudelleen
Kaikista näistä syistä
ja siksikin, ettei viesti katoisi käännettäessä
ei siis puhuta kielillä
kun yksi katse ja tapasi koskettaa
kertovat enemmän kuin tuhat kuvaa.
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
