Joinakin päivinä,
kun maan vetovoima valuu raajoihini
kuin sula lyijy
ja aika rakentaa ympärilleni kipupeilihuoneen,
minut valtaa ikävä,
aavikon laidalle,
sinne missä mikään ei pysäytä katsetta.
Kaksoisaurinkojen hehkuviin päiviin,
vihreiden kuiden kuulaisiin öihin.
Tuuleen joka kulkee lävitseni,
vuorten katveeseen,
kuuntelemaan niiden ajattomia tarinoita,
heistä jotka olivat
ja heistä jotka tulevat takaisin.
oletus
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Sivut