Istun sinisessä penkissä
sinne tänne on siroteltu matkustajia
nappikuulokkeiden taakse pakenevia hahmoja
Bussin etuvalot leikkaavat asvalttia
raivaavat viimeisen vuoron mentävän aukon
Tuijotan likaisen lasin läpi
enkä saa maisemasta mitään irti
Pysäkillä tartun kuunsirppiä kädestä
herään henkiin
Tunnen kevätyön raikkaan kosketuksen
alan kartoittaa tähtitaivasta
Onko siellä minulle tarkoitettua tuiketta
vai johtaako lukottomaan huoneeseeni
aina vain yhdet jäljet
Selite:
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Tämän runosi voi nähdä visuaalisesti silmissään ja se saa mielikuvituksen valloilleen mm. näin : Uni painaa kuljettajaa ja hämyisessä bussissa matkustajat ovat varjokuvina. Moottorin hiljainen surina tuudittaa ja pitkästyttää matkustajia että ajaa...Yhtä-äkkiä pieni keväinen valon häivähdys herättää ajajan ja saa sydämen sykkimään...Minäkin haluan elää, löytää jotain uutta elämääni...
hienosti kirjoitettu runo, pidän!
kiva
Koskettaa.
Dokumentaarinen kuvaus työmatkasta.
Ensin turruttava matka bussilla, mutta sitten
upea "herätys". Hauska tapa herättää lukijankin, sillä tuo kuusirpin kanssa kävely hymyilyttää ja antaa mukavan säväyksen runoon. Hieman kaihoisa loppu, mutta kokonaisuus todella hieno!
Hienon Uninen/Unenomainenkin tunne runossasi, jossa samalla vahvasti kuitenkin realismin tunnetta, nyt ja tässä.
Sävähdyttävä tuo kuunsirppiä kädestä tarttuminen.
Pidin, Paljon.
Nää on niin, niin... siis tykkään.
Onnistunut runo.
Sinisistä busseista tulee väistämättä mieleeni HKL. Jollain lailla niissä on miulle tuttuuden tunne. Nostalginenkin tunne ja siitä syystä runo ei suostu taipumaan suruksi. Ehkä se kolahtaa haikeana. Hiukan huvittuneenakin seuraan ensimmäistä säettä ja sitä "omaan tilaan käpertymistä", joka joskus voi olla jopa oikein hyväksi.
Todella upeasti kuvaat tunnelman kehittymistä. Vertauskuvat ovat varsin vahvoja ja vaikuttavia.
Kauniiksi kuva muuttuu tuossa kuunsirpin kohdalla. Tähtitaivaan kartoittaminen antaa tälle avaruuden verran tilaa. Hyvin henkilökohtaiseksi runon lopussa.