Kukkien metsä

Jos kaikki kipu ja tuska ja hulluus maailmassa

muuttuisivat puiksi, kuinka vihreä olisikaan metsä!

-Eeva-Liisa Manner: Eros ja Psykhe.

Olen piilossa sinulta / valkeiden varjojen luona /kukkien metsässä,

kimmeltävien salaisuuksien /metsän luona. / Sanasi polttavat

sisimmässäni: Enää en rakasta sinua. Putoan kuin /

savu ylöspäin, kohti ääretöntä, mittaamatonta tähtien

palamisen tuskaa.

Sieltä tuikin luoksesi, salaa yömyöhään tulen syliisi,

vuodatan kimmeltävät timanttikyyneleeni.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

ne värjäävät kirkaan vuoristopuron veden kalpeaksi

kuin kuolema.

Kuun hopeinen varjo käteni selkää vasten

hän hyväilee hiuksiani/ se on tuskani varjo,/

lohdutukseni kuvastin.

Polttavat kyyneleet huulillani

- kuihtunut muisto: mädäntynyt liljanvalkea.

Lasken nämä sanat

haudallemme
kun symbaalit säestävät

hidasta kulkuamme

syvemmälle hautausmaan syksyiseen sydämeen /

nämä kuutamoliljat / suruliljat / hopealiljat/

Vuorille olet unohtanut sormukseni – tahallasi.

Olet jo unohtanut minut

kun jo joku toinen hyväilee rintojasi.

                                               Sela.

Kukkapölyä, purppuratuhkaa kaikki elämä.

                                                          Sela.