vesireittejä

näen taas saman unen
liekehtiviä kuvia joiden nihkeyttä
vielä herätessänikin pyyhin vartalolta

heti aamusta kirjoitan kaiken talteen
erityisesti sen saman lauseen
kuin niinä routaisina alkutalvina
maidonvalkealle iholle

joka ehkä jo huomenna ratkeaa
kun jotain luista työntyy selästä

aika on lähellä, se tikittää
sydämen kymmenen metronomia
joiden tahdissa järki ei suostu kulkemaan
tuttu ristiriita jonka seurauksena
jakaudun taas

faktaan ja fiktioon
kylmään asfalttiin ja saippuakupliin
sairauteen ja ihanaan kepeyteen
yksinäisyyteen ja ääniin päässä

haluan selästä työntyvät siivet
olla yhdistelmä kahta lajia

kaksin aina kaunihimpi
ja kun lapaluut vihdoin puhkovat
tiensä valoon muistan
että symbioosin sijaan
tämä on eloonjäämistaistelua