Päättyi kesä, syksy ehti,
ruskantaloon syttyy lehti.
Elää muistot siitä saakka,
unta nukkuu surun taakka.
Sinut tunsin sirpaleina,
jotka sateen jälkeen hohtaa,
päivänvaloon kulkeneina,
joita maailmani kohtaa.
Syksy soi kaipausta,
aamunkoi sarastusta.
Liekö ihmiselon mahti
kumman kaipuun suurivirta,
kiihkeänä soiva tahti
vaiko kyyneleitten silta.
Yhä katson sarastusta,
autereiden kangastusta,
jossa keijunkellot helkkää,
huomiselle hyvää pelkkää.
Syksy soi kaipausta,
aamunkoi sarastusta.
Sarastus ja aamunkoi
(c) Oiva Utumaa
ruskantaloon syttyy lehti.
Elää muistot siitä saakka,
unta nukkuu surun taakka.
Sinut tunsin sirpaleina,
jotka sateen jälkeen hohtaa,
päivänvaloon kulkeneina,
joita maailmani kohtaa.
Syksy soi kaipausta,
aamunkoi sarastusta.
Liekö ihmiselon mahti
kumman kaipuun suurivirta,
kiihkeänä soiva tahti
vaiko kyyneleitten silta.
Yhä katson sarastusta,
autereiden kangastusta,
jossa keijunkellot helkkää,
huomiselle hyvää pelkkää.
Syksy soi kaipausta,
aamunkoi sarastusta.
Sarastus ja aamunkoi
(c) Oiva Utumaa
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Sivut