Näen sinut, tunnen sinut ja muistan sinut
ainoastaan kirkkaina hetkinäni. (Mutta onhan sekin jo jotain).
Ajoittain minun on silti vaikea vastata sinulle, sillä muistini hajoaa, ja elän eri aikojen välisessä pyörteessä. Muistojen suhteen olen fehlt, kadoksissa.
/////
Cogito ergo sum, ajattelen siis olen (toistaiseksi).
Unessa leijun violetissa nesteettömässä nesteessä, ja tiedän ettei tämä ole normaali uni.
Mietin:
Rakastaisin sinua suuresti mieheni, mutta tänään olet kuitenkin lapsuuden ystäväni, joten se ei olisi soveliasta.
Muistatko kun pienenä leikimme piilosta ja menit aina samaan piiloon, vajan taakse lautapinon päälle?
Ja minä tiesin aina missä olit, mutta silti etsin sinut viimeisenä, sillä tiesin myös sen, että halusit olla siellä. Olit piirtänyt korkealle seinään avaruuskartan, jota tutkit intensiivisesti ja olit aikeissa viedä minut avaruusretkelle.
Pakkaisimme eväät ja lämpimät vaatteet, sillä tiesit avaruudessa olevan kylmä, sinä suunnittelit innoissasi. Mutta minua epäilytti, ja pelkäsin että vanhempani suuttuisivat jos karkaisin. Lopulta sinä väsyit odottamaan ja lähdit avaruuteen yksin.
Harmi, sillä minulla olisi ollut herkullinen eväsleipäresepti. Millaista elämämme olisikaan voinut olla, jos olisin tullut mukaan?
Mutta uskon että vielä kohtaamme, ja pääset esittelemään vieraita planeettoja minulle.
Herään, enkä hahmota aikaa. On kulunut ehkä tunti, päivä tai vuosi, kaikki merkityksetöntä minulle. Kuihdun ja käyn kohti omaa loppuani.
Ja lausun äänettömästi sinulle:
Suren suuresti, sillä näen että myös sinä suret. Jokaisella vierailullasi olet enemmän surua ja tuskaa täynnä, ja se satuttaa minua. En halunnut tämän menevän näin, meillä oli suunnitelmia ja haaveita.
Minulla on kaikki hyvin, vaikka en voi sitä mitenkään kertoa. Elän jo puoliksi tähdellä, jossa kaikki vanhat ystäväni ja perheeni odottaa minua. Sinäkin tulet sinne aikanaan, mutta sen aika ei ole vielä pitkään aikaan.
Kun katsot minua järkyttynein silmin, muista etten ole minä lainkaan, vaan pelkkä kuva loputtomien muistojen planeetalla. Älä päästä niitä kauniita kuvia minusta karkaamaan, mutta älä myöskään köytä itseäsi niihin, jotta pysyt pinnalla siellä, minne oikeasti kuulut. Älä pelkää pieni, muistojen planeetalla me olemme aina kahden.
Tunnen rauhaa rakkaani.
ainoastaan kirkkaina hetkinäni. (Mutta onhan sekin jo jotain).
Ajoittain minun on silti vaikea vastata sinulle, sillä muistini hajoaa, ja elän eri aikojen välisessä pyörteessä. Muistojen suhteen olen fehlt, kadoksissa.
/////
Cogito ergo sum, ajattelen siis olen (toistaiseksi).
Unessa leijun violetissa nesteettömässä nesteessä, ja tiedän ettei tämä ole normaali uni.
Mietin:
Rakastaisin sinua suuresti mieheni, mutta tänään olet kuitenkin lapsuuden ystäväni, joten se ei olisi soveliasta.
Muistatko kun pienenä leikimme piilosta ja menit aina samaan piiloon, vajan taakse lautapinon päälle?
Ja minä tiesin aina missä olit, mutta silti etsin sinut viimeisenä, sillä tiesin myös sen, että halusit olla siellä. Olit piirtänyt korkealle seinään avaruuskartan, jota tutkit intensiivisesti ja olit aikeissa viedä minut avaruusretkelle.
Pakkaisimme eväät ja lämpimät vaatteet, sillä tiesit avaruudessa olevan kylmä, sinä suunnittelit innoissasi. Mutta minua epäilytti, ja pelkäsin että vanhempani suuttuisivat jos karkaisin. Lopulta sinä väsyit odottamaan ja lähdit avaruuteen yksin.
Harmi, sillä minulla olisi ollut herkullinen eväsleipäresepti. Millaista elämämme olisikaan voinut olla, jos olisin tullut mukaan?
Mutta uskon että vielä kohtaamme, ja pääset esittelemään vieraita planeettoja minulle.
Herään, enkä hahmota aikaa. On kulunut ehkä tunti, päivä tai vuosi, kaikki merkityksetöntä minulle. Kuihdun ja käyn kohti omaa loppuani.
Ja lausun äänettömästi sinulle:
Suren suuresti, sillä näen että myös sinä suret. Jokaisella vierailullasi olet enemmän surua ja tuskaa täynnä, ja se satuttaa minua. En halunnut tämän menevän näin, meillä oli suunnitelmia ja haaveita.
Minulla on kaikki hyvin, vaikka en voi sitä mitenkään kertoa. Elän jo puoliksi tähdellä, jossa kaikki vanhat ystäväni ja perheeni odottaa minua. Sinäkin tulet sinne aikanaan, mutta sen aika ei ole vielä pitkään aikaan.
Kun katsot minua järkyttynein silmin, muista etten ole minä lainkaan, vaan pelkkä kuva loputtomien muistojen planeetalla. Älä päästä niitä kauniita kuvia minusta karkaamaan, mutta älä myöskään köytä itseäsi niihin, jotta pysyt pinnalla siellä, minne oikeasti kuulut. Älä pelkää pieni, muistojen planeetalla me olemme aina kahden.
Tunnen rauhaa rakkaani.
oletus
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit