talvikuolema

katulamppujen kajossa
puuterilumi leijaili hiljaa hiuksille
tanssahteli silmäripsissä

tuntui kuin aika olisi pysähtynyt
ja maailma jättänyt surunsa taakseen

yhteen sydämeen kerääntyi se kaikki kipu
eikä edes kaunein lumisade huuhtonut sitä pois

jalat olivat liian raskaat liikuttaa
sormet liian kohmeessa tarttumaan hetkeen
keuhkot liian uupuneet vetämään henkeä

taivaan poikki lensi yksinäinen tähti
jonka ohuet säteet heijastuivat kyynelten pinnalta
kirjoittivat avunhuudon hankeen

ja kun aika viimein jatkoi kulkuaan
yhdet askeleet jäivät jälkeen
yksi onneton täyteen mustaa lunta
ja sielun jäätävää kipua