Neljä seinää ja viisi taulua
Minä niiden keskellä
liian hiljaisina iltoina,
jolloin usva luikertelee tiivisteistä sisään
Yölampun himmenevä valo korostaa äärihetkiä
antaa varjoille vallan
Pitäisi saada silmänsä suljettua
monimetriset tyrskyt tyyneksi poukamaksi
Pitää kuvitella, että ei ole yksin
hakea hellyyttä mielensä sisältä
häpeilemättömistä fantasioista
haurastuvista muistoista
Selite:
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Herkkä, avoin ja aito tunne runossasi,
joka samalla äärimmäisen vahva.
Tyynnyttävä on kehtolaulusi vaikutus.
Todellakin peittelemättömästi kaikuu kaihoaan, kaipuutaan, tämä kehtolaulu...
Upea ja kiehtova runo. Erityisesti viimeinen säkeistö on hienosti rakennettu, kaunista ja ajattelemaan laittavaa tekstiä.
Pidin myös ilmaisuista "usva luikertelee tiivisteistä sisään" sekä "himmenevä valo korostaa äärihetkiä". Lukiessa tulee tunne, että runon puhuja on jonkinlaisessa tienristeyksessä; käy läpi elämäänsä ja pohtii suuntaa, johon lähteä. Pidin tästä kovasti.
Tämä runo on hyvin ainutkertainen, upeilla lausepareilla muodostettuja kuvia jotka elää lukijan silmissä.
Kyllä, mielikuvitus on suuri lahja ihmiselle.
Se kuvittaa mielen, kun yksinäisyys työntää luisevaa ja kylmää kouraansa peiton alle, se on totisinta totta ja samalla ainoastaan kuvittelua. Nousta tunteidensa ylle, kuin kotka taivaalla, ja nähdä se kaikki kauneus joka on aina olemassa, vaatii ihmiseltä suurta lujuutta ja taitoa siinä mielentilassa. Mutta se on tie, jonka risteyskohdassa on totuuden portti. Sieltä alkaa elämän pelto.
oih, kaunista ja kaipaavaa!
hyvä
Lähes kipeän koskettava. Upea. Vahva.