Salama taivaalta nuorta naista päähän löi, kun hän rakkaansa kanssa piknikillä majoneesillä kuorutettua kinkkupatonkia söi.
Siitä sulhanen itki, vaikeroi ja elämöi.
Katsoi hiiltynyttä raatoa, olihan hän jo miettinyt hääyön tuloa ja saaliinsa kaatoa.
Katsellen kohti salamoivaa taivasta hän tuli tietoiseksi piilevästä vaivasta, oli sittenkin elämä ihmisen aika kehnoa ja sairasta.
Heräsi seuraavana aamuna tunteeseen sisällään kovin kummalliseen, aivan kuin olisi lopettanut elämänsä menneeseen, eiliseen.
Ei voinut uskoakkaan mitä oli tapahtunut, miten moinen epäonni olisi hänen elämäänsä mahtunut?
Siellä makasi ruumishuoneella morsian paahtunut.
Mistä löytäisi elämäänsä uutta intoa, hän ei sitä miettinyt vaan alkoi vain heikkopäisesti pitkin katuja pinkoa.
Talvisin hän yhä havahtui mietteistänsä, työnnellessään lumilinkoa.
Toivoessaan ihminen rakkautta niin kovin nuori, on usein mietteissänsä kuten vanha ja liikkumaton vuori.
Elämä on vain pelkkä surunäytelmän kuori.
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi