Silitän yhä uudelleen sinun paitaasi,
katson täydellistä pehmeää kangasta
ja yritän yhä uudelleen löytää siitä
tuoksusi tai jotain sinulle kuuluvaa.
Luen päiväkirjani sivut puhki,
meidän päiviemme kohdalta,
ja yritän yhä uudelleen muistaa
tunteen sinusta.
Kuuntelen mielessäni ajatuksiani,
meidän yhteiseltä matkaltamme
ja yritän yhä uudelleen saada
sinut luokseni.
Päivät rullaavat vanhoin puisin rattain,
vähitellen lahoavat,
mutta sinä et suostu haalistumaan valokuvieni tavoin.
Kannan sinua väkisinkin mukanani,
vaikka tärkein osa minua
on jo viety pois,
Sinut.
Selite:
Mikään ei ole niin tappavaa kuin lapsensa menettäneen epätoivo. (Papu 09.10.2008)
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Sad.
Sad.