Valheilla
rakennan siltoja
Jotka natisevat
paljaiden jalkojen alla
vinkuvat tuulessa
termiittien purressa
jo läpimätiä
tukipilareita
Lauta murtuu jalkani alta
viimeisen askeleen kohdalta
suuni on mykkä
en minä huuda apua
Tämä naamio
on jo osa lihaani
minä en huuda apua
Selite:
jotain... mitäpä tästä nyt sanoisi.
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Aivan upea!
Wou
mahtava lopetus
valheet eivät vie pitkälle, eikös sillä ollut aina ne lyhyet jäljet?
runon nimi antaa tälle tarkoituksen
Tosi koskettava ja nerokas runo, täynnä tunnetta ja elämää.
Avunhuuto, jota haluaa kuollakseen huutaa, mutta jokin omassa itsessään estää sen. Ja mitä kauemmin sama jatkuu, sitä hiljaisimmiksi huudot käy.
Asemointi ei ollut ehkä ihan paras, ehkä vähän liikaa tyhjiä välejä. En myöskään pitänyt viimeistä lausetta tarpeellisena. Mutta ne ovat pikkuseikkoja upeassa runossasi, jotka ovat sinun oman miettimisesi hieno tulos :)
Hyvä on runo! :)
tämä vain vie sanat suustani....
tosi hyvä, on silti pakko sanoa!
Tämä naamio
on jo osa lihaani*
meillä jokaisella on naamiot minne pakenemme niitä katseita mitkä osaavat katsoa hetken niitä kasvoja mitkä on oikeat kasvot. silloin luomme uuden naamion ja silloin alkaa naamioiden yö.. runosi oli paljon puhutteleva. ja siksi todella hyvä!!
Tämä on osa suosikkejani <3