Amanda Olivia

Kaunis.

Ihana runonen!

Tässä runossa on yhtäaikaa liikettä ja staattista paikallaan oloa. Alussa on toive tai pyyntö: "Anna aaltojesi / tulla ..." Symbolistista on siinäkin, että nuo aallot lähestyvät aavalta, ehkä rannattomalta mereltä, joita vastaanottaa vahva ranta - eikä mikä hyvänsä ranta, vaan sinun rantasi. Miksi minulla ranta assosioituu rintaan? Ja jos rinta on vastaanotttamassa aaltoja, olet siis kääntyneenä merelle päin, siis kuin jo ennalta odottaen näitä (rakkauden?) aaltoja. Mutta myrsky onkin sisälläsi, mieli myrskyää ja korvissa kohisee. Se on tässä todistettu: tämä on rakastumisen ihana tunne, ei se muuta voi olla. Runo loppuu lyhyeen säkeseen: "Me vain" (joka on myös runon otsikko), eikä mitään muuta siinä voi enää olla, sillä kaikki muu on liikaa!