Alku illan hämärässä
valossa raskain
mielin
metsässä käveli
sumun seinään ovi
aukesi
kynnykselle seisahtui
ei nähtyt
ketään
siellä sisällä
silti ei
uskaltanut astua
sisään
siitä ovesta
taivaallisen kauniseen
huoneseen
jota ei
osaa sanoin
kuvata
mutta se
tunne
joka meni
läpi sydämen
sielun
ei tehnyt
kipeetä
vaan kutitti
niin että
ilosta alkoi
itkemään
oli jo
yön pimeää kun
havahtui
sumu seinän tuuli
hajoitti
ja itku siihen
tyrehtyi
hyvin kevein
mielin
yön pimeässä
käveli
©Jukka-Pekka Huttunen
valossa raskain
mielin
metsässä käveli
sumun seinään ovi
aukesi
kynnykselle seisahtui
ei nähtyt
ketään
siellä sisällä
silti ei
uskaltanut astua
sisään
siitä ovesta
taivaallisen kauniseen
huoneseen
jota ei
osaa sanoin
kuvata
mutta se
tunne
joka meni
läpi sydämen
sielun
ei tehnyt
kipeetä
vaan kutitti
niin että
ilosta alkoi
itkemään
oli jo
yön pimeää kun
havahtui
sumu seinän tuuli
hajoitti
ja itku siihen
tyrehtyi
hyvin kevein
mielin
yön pimeässä
käveli
©Jukka-Pekka Huttunen
oletus
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
taidokkaasti ilmaistu runosi kuljettaa
loppunousussaan
mitä minä olen lukenut.
Todella Ihastuttava!
Riipaisevan Kaunis.
Niin, meille aukeaa ovi uusiin mahdollisuuksiin,
uusiin näkymiin ja uusiin kokemuksiin -
silloin kun sitä tarvitsemme.
Maailmankaikkeus huolehtii meistä,
itkekäämme Ilosta.
kuitenkin jokainen runo on harvinainen yksilö
pidin paljon
Sivut