Kun hän
kohtasi
sen näyn
ei hän
tuntenut
niitä hauraita
kasvoja
jotka hän
näki
oliko ne
poikasi kasvot
isä
kun se
hauras näky
upposi yön
pimeään hiljaisuuteen
ja kun
se ensimmäinen
kyynel
poskelle vierähti
hänellä tuli
tunne
kuin olisi
sytyttänyt
tänä jouluna
viimeisen
kerran kynttilän
haudalle
hän
haikea kulkija
ymmärsi-
mutta
hänen ajatus
katkesi siihen
kun hän
kuin
apua hakien
katseli taivaalle
ja aivan
kuin
hän olisi
nähnyt syttyvän
taivaalle
uuden tähden
©Jukka-Pekka Huttunen
oletus
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
runosi on toivoa ja toivottomuutta heijastava
kuin sanoineen hiljaisuuteen hajoava
ikuisen valon taakseen jätävä
luonto, hiljaisuus ja kaikki entinen vahvana hetkeensä katsoen
ihminen kohtaloaan pohtien
Haikeutta huokuva kuvaus runossasi. Ehkä elon hetken viimeinen toive ja näky. Pidin!
Kiitos runoilijalle!
Sivut