Niitä
sanojasi mietti
kun alkoi
yö kallistua
aamuun
kuin laiva
myrskyävällä merellä
ne sanat
ei riittänyt
lohduttamaan
karua mieltä
aamun laidalla
väsynneenä
istuu miettien
sitä
mihin nuo
varjot vaeltaa
kun väsymys
voitti
ja viimein nukahti
näki
kaukaista unta
jostain toisesta
tämän kaltaisesta
maailmasta
niin tutusta
jossa ei
ollut ainoatakaan
ankeuttajaa
vain hyvää
ja kaunista
herättyään
tuosta unesta
tähän maailmaan
niin kevyt
oli katse
kuin halu
elää
olisi lakannut
©Jukka-Pekka Huttunen
sanojasi mietti
kun alkoi
yö kallistua
aamuun
kuin laiva
myrskyävällä merellä
ne sanat
ei riittänyt
lohduttamaan
karua mieltä
aamun laidalla
väsynneenä
istuu miettien
sitä
mihin nuo
varjot vaeltaa
kun väsymys
voitti
ja viimein nukahti
näki
kaukaista unta
jostain toisesta
tämän kaltaisesta
maailmasta
niin tutusta
jossa ei
ollut ainoatakaan
ankeuttajaa
vain hyvää
ja kaunista
herättyään
tuosta unesta
tähän maailmaan
niin kevyt
oli katse
kuin halu
elää
olisi lakannut
©Jukka-Pekka Huttunen
oletus
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
kuin sanojaan hukanneen oloinen
on runosi lämmin ja samalla vilusta värisevä
voimaa ja lamaannusta runokuvauksellasi
väsyneen pinnistystä tuntuu kuvauksesi toimissa
(miten paljoon olisinkaan pystynyt, olisipa aika ja tilanne ollut toinen)
koskettavan puhuttelevaa runopohdintaa
vai, mikä lie unta, mikä totta
Kauniisti soljuva runo,
ja tuo "aamun laidalla" jotenkin
kolahti niin minuun,
että siinäpä on tälle lukijalle, tässä runossa
se kohokohtien kohokohta.
Kiitos!
pidin paljon
Sivut