Ensimmäisenä aamuna

                         Pian
                         aikojen alun jälkeen  
                         ensimmäisenä aamuna,
                         kello seitsemänneljäkymmentäkuusi.

Kaksi H:ta ja yksi O istuvat taivaan kannella
                         ihaillen auringon nousua,
                         valoa spektrin väreissä.


Kaikki kolme huomaavat luomistyön olevan vielä kesken – vasta alussa.


Toinen H huomaa kuinka O on yksin, heti luomisen jälkeisenä aamuna -
kuiskaa vieressään istuvan H:n korvaan, voitaisiinko me kolme olla yhtä.


Kohottavat vielä viimeistelemättömät sormensa yksinäistä O:ta kohti
                          
                          liikuttavat niitä tavalla, jonka voi tulkita vain
                          ja yksinomaan kutsuna maailmankaikkeudessa.


O huomaa sormet - ymmärtää sormien liikkeen merkityksen

                                                    siirtyy kahden H:n viereen -
                                                    ei kuitenkaan keskelle.


Jostakin taustalla alkaa kuulua ääniaaltoja, selvää musiikkia 

                         toinen H muistaa sen entisestä elämästään -
                         Mendelssohnin häämarssi.
                        
                         Vesimolekyyli, kaiken elämän kantaja, kasvun antaja 

                                                    on syntynyt. 
                          
 

© Heikki K. Auvinen, 2020