Kaukaa kuului äänet rummun,
ne tunkeutuivat pelottavina syvälle sydämeen.
Olin taas yksin, vain metsä joka ympäröi ,
pimeys sielussani,katsoi maailman menoa.
haavoittunut sydämeni takoi kovasti,
en löytänyt rakkauttani mistään,
olin vain olemassa jossain maapallolla,
hiuskarvan varassa.
nähtyään tarpeeksi,
en enää ollut kukaan, luulin niin ,
takaa-ajettuna niin kuin aina.
Metsästäjäin huudot kuuluivat korvissani,
näin vain vilkkuvan aseen,
jota kantoi viha, puristi voima,
Annoin periksi menin sinne minne tahtoivat ,
en ollut enää maassa vaan korkealla,
ulottumattomissa kaikilta,
olin enkeli maan päällä,
autoin heitä,
mutta kukaan ei tuntenut minua enää
Selite:
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Hyvin jännittävä, unenomainen runo!
On sanottu, että mäki varsan taamoo... Kyllä on askeleeni hidastunut ja melko näkymättömänä taapertelen.
Leijonan sielusta enkeliksi,
eikä kukaan vahvaa auttajaa tunnistanut...
Sivut