Istuin kalliolla kanssasi
rakkaus oli johdattanut meitä kuitenkin
Kaunis laakso avautui edessämme
olimme matkanneet pitkään
ja etsineet vain
toinen toistamme suurista erämaista
Olimme kuolemaisillamme kumpikin siihen,
että ei ollut mitään lämpöä ei nautittavaa kosteaa
oli vain pitkä elämän taival ja rakkauden puute
Löysin sinut polulta elämän, lupauksia ei ollut
annoit elämään sisältöä .
Keijukaiset nauroivat ja soittivat huiluaan , menninkäiset johdattivat suuren luolan suulle, kuin sadussa kuljin kanssasi vaelsin, olin sielusi vanki
Suuri aarre metsän kätköissä,
oma luola kertoi sinun olevan se oikea
juurruimme yhteen,
sinun sielusi vasten minua.
Kuiskaus ei johtanut epätoivoon
vain siihen, että elämämme
oli tarkoitettu yhteen
Rakkaus tuntui pehmeässä metsäluolassa
olimme sen juuri löytäneet
elimme siellä hetken kuin satumaassa
menninkäisten keskellä.
Tuntuu siltä kuin kukaan,
ei kukaan tiedä rakkautta
niinkuin me, se on untuvaa
Kaiken antamista toiselle
rakastelua aamusta iltaan
vain me kaksi
Kyyneleet, mitkä sekoittuvat
kosteaan hikiseen pintaan
kuuluvat elämään
Menetettyä elämää itkemme ,
missä olet ollut näin kauan
kun satumaa löytyi luotasi vasta nyt
Olen onnellinen sinun luonasi rakas
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Harvinaisen upea runosi tämä. Elin täysillä kun runoasi luin.
Kaunis, hyvä runo
Sivut