aina välillä sitä istuu ja itkee ajatusten rönsyjä mielestä kitkee kuivana kautena ei ole yhtään sateella joudun jokapäivä nyhtään nokkonen poltteli tulta on kielessä takiainen piikitteli aamulla mielessä korvista pursuaa ohdakkeen kukkia savikka uhkaa sieraimet tukkia lillukan varsia kasvaa rinnasta niitä pitää karsia kiskoa pinnasta koiso jo kiertää niin ahnas kukka kaulassa kuristaen hiertää minut perii hukka variksenmarja suuhuni katoaa myrkkyä kukkasarja vatsaani luovuttaa istun kanervapuskaan kädessä metsätähti pian itseni kompostiin kuskaan hei - sinnehän tämä tyttö lähti
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
ei kompostorit keijuille ei päivänsäteille
ne täynnä meitä matoja kieroja lieroja nilviäisiä
pysyppäs poissa ilmojen haltija paikoista minne et kuulu
tai metsän mörri tulee pomppien kukkapekeille
sydämen muotoisin lättäjaloin tallomaan rikkauohosi itujen metsästys maille
Runo on opettavainen
kuinka ikävätkin asiat voi sanoa iloisen kauniisti
ei masentaen tai muita haukkuen
kuitenkaan peittelemättä harmejaan
sanoisin että menee opettavaisten kansan satujen kirjaan
ihanasti kirjoitat
Ps. Ei kai tuo variksenmarja sentään myrkyllinen ole?
Hyvää Syksyä !
Sivut