KUUTA KUUNTELEVA

Runoilija artojohannes

Käyttäjän <span class="sydan sydan-punainen"><svg width="10"height="10"viewBox="0 0 1000 1000"xmlns="http://www.w3.org/2000/svg"><path d="M497,203C537,107,630,40,737,40C881,40,985,164,998,311C998,311,1005,347,990,413C969,503,919,583,852,643L497,960L148,643C81,583,31,503,10,413C-5,347,2,311,2,311C15,164,119,40,263,40C370,40,457,107,497,203z"/></svg></span> artojohannes kuva
mies
Julkaistu:
909
Liittynyt: 3.11.2005
Viimeksi paikalla: 31.1.2025 16:08

Asuinpaikka: Hämeenlinna
Syntymäpäivä:
29.8.1945

 
 
"... ja sanotusta ilmenee myös: runoilijan tehtävä ei ole kuvata tapahtunutta, vaan sitä mikä saattaisi tapahtua, sitä mikä on todennäköistä ja välttämätöntä.  Runous on siitä syystä filosofisempaa ja vakavampaa kuin historia; sen kohteena on yleiset totuudet, kun sitä vastoin historia käsittelee yksityistapauksia..."

(Aristoteles: Runousoppi)


 
 

 
 
Kuka seisoo metsän laidassa
ja kuuntelee kuuta?
Sen liikkumattomuus
salpaa hengitykseni.

Lapsi se on!
Kenen lapsi?
Onko se minun lapseni,
joka siellä kuun valossa seisoo?

Jumalani, eikö se kuule,
kun kutsun sitä kotiin?

Pimeä tulee metsästä!
Varo, risu rasahtaa,
ilmaiset itsesi!

Miksi se ei ymmärrä minun hätääni?

Se vain kuuntelee kuuta
ja kuun valo tulee sen kasvoille
korvasta korvaan hyräileväksi,
Minun tukahtunut huutoni,
aikuinen, ahdistunut ja pimeä,
ei kanna niityn yli.

 
oletus
Kategoria: 
 

Kommentit

Hieman ahdistava tunnelma, toivottavasti runosi on kuvainnollinen.

Sivut

 

Käyttäjän kaikki runot