FRAGMENTTEJA PIMEYDESTÄ

Runoilija artojohannes

Käyttäjän <span class="sydan sydan-punainen"><svg width="10"height="10"viewBox="0 0 1000 1000"xmlns="http://www.w3.org/2000/svg"><path d="M497,203C537,107,630,40,737,40C881,40,985,164,998,311C998,311,1005,347,990,413C969,503,919,583,852,643L497,960L148,643C81,583,31,503,10,413C-5,347,2,311,2,311C15,164,119,40,263,40C370,40,457,107,497,203z"/></svg></span> artojohannes kuva
mies
Julkaistu:
924
Liittynyt: 3.11.2005
Viimeksi paikalla: 25.3.2025 19:36

Asuinpaikka: Hämeenlinna
Syntymäpäivä:
29.8.1945

 
 
"... ja sanotusta ilmenee myös: runoilijan tehtävä ei ole kuvata tapahtunutta, vaan sitä mikä saattaisi tapahtua, sitä mikä on todennäköistä ja välttämätöntä.  Runous on siitä syystä filosofisempaa ja vakavampaa kuin historia; sen kohteena on yleiset totuudet, kun sitä vastoin historia käsittelee yksityistapauksia..."

(Aristoteles: Runousoppi)


 
 

 

Ei rajoja,
mutta muureja rajattomasti.

  Vastaranta
  pohjan kautta
  tätä rantaa
  koskettaa.

    Kohtalo on voimaton
    mielikuvituksen edessä.

      Taivas on likainen.
      Yö yllätti.
      Pimeys puhdistaa.

        Kaksoset.
        Hän seisoi minuun selin,
        kääntyi päin.
        Peili.

            Pilvet kannetaan
            kuin pestyt astiat pöytään.
            Ole hyvä, ota kaikkea,
            mitä on tarjolla,
            ilmaa ja ruokaa!

                Kuin unessa
                äkkiä toisessa paikassa.

                   En tuntenut,
                   vaikka puhutteli niin tuttavallisesti.
                   Minä en voinut sitä katsoa,
                   se oli kirkas
                   tuli kohti pimeästä.

                      Väärä valinta
                      etsiä pimeyttä
                      lyhdyn valossa.

                Vene irtoaa rannasta.
                Tuuliajolla airoitta,
                leppoisaa ajelehtimista keskipäivässä.
                Tyyntyy, hiljenee, kylmenee.

           Kantajat pysähtyvät,
           laskevat arkun maahan
           ja istahtavat lepäämään.

       Pyörien jäljet:
       raiteissa seisovaa vettä.

  Ei sitä voi nähdä,
  ei sitä voi rukoilla,
  ei sitä ole, joskus
  se on vahva.

Kierrettyään maailman ympäri kysyy:
“Tässäkö oli sitten kaikki?”
Jatka!  Se alkaa alusta.
oletus
Kategoria: 
 

Kommentit

Hieno, unenomainen tunnelma.
Paljon ja painavaa sanatavaraa tässä. Olisiko voinut hieman tiivistää?
Tunnelma kyllä kannattelee, mutta jää vähän irralliseksi, ehkä tarkoituskin?Viimeisen säkeen "ypäri" lienee pinovirhetuholainen!?!
Maailma pyörii radallaan, unessakin.
mystinen runo synnyttää monia kysymyksiä: elämä, kuolema, entä sitten? Jotenkin tuli mieleen kuvia eri ajoilta, ruumisvankkurit, haavoitettu enkeli. Monitasoinen ja -vireinen hengentyö tämä.
Paljon ihmeellisiä tunnelmia yhdessä runossa. Tuo arkkuosuus varsinkin hätkähdytti kaiken keskellä.

Sivut

 

Käyttäjän kaikki runot