nousen kuin portaita verannalle.
Ovi raollaan.
Kurkistan sisään,
pyydetään peremmälle.
Jäkäläpintainen kivipöytä,
siirtolohkare, jota tuskin jaksaisin siirtää,
penkkinä myrskyn kaatama honka.
Mustikanvarvut,
lohkareen koloon juurtuneet,
notkuvat kypsien mustikoitten painoa.
Istahdan pöytään
ja kyy tulee viereen
norkoilemaan,
jos jotain pöydästä hänelle.
Voi, miten laiha se on!
Eikö lainkaan saalista tänään?
Olen varuillani,
vaan en halua ajaa emäntää pois.
Tiedän, tässä on hänen kotinsa
ja minä istun hänen pöydässään.
Olen kuokkavieras
taivaskaton alla,
omin eväin
kyyn ruokasalissa.
oletus
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
ja kyytkin, rauhoitettuja
joskus tosiaan ottavat ihmisen hahmon
Sivut