KUUTAMOYÖ TALVISESSA METSÄSSÄ

Runoilija artojohannes

Käyttäjän <span class="sydan sydan-punainen"><svg width="10"height="10"viewBox="0 0 1000 1000"xmlns="http://www.w3.org/2000/svg"><path d="M497,203C537,107,630,40,737,40C881,40,985,164,998,311C998,311,1005,347,990,413C969,503,919,583,852,643L497,960L148,643C81,583,31,503,10,413C-5,347,2,311,2,311C15,164,119,40,263,40C370,40,457,107,497,203z"/></svg></span> artojohannes kuva
mies
Julkaistu:
923
Liittynyt: 3.11.2005
Viimeksi paikalla: 17.4.2025 19:42

Asuinpaikka: Hämeenlinna
Syntymäpäivä:
29.8.1945

 
 
"... ja sanotusta ilmenee myös: runoilijan tehtävä ei ole kuvata tapahtunutta, vaan sitä mikä saattaisi tapahtua, sitä mikä on todennäköistä ja välttämätöntä.  Runous on siitä syystä filosofisempaa ja vakavampaa kuin historia; sen kohteena on yleiset totuudet, kun sitä vastoin historia käsittelee yksityistapauksia..."

(Aristoteles: Runousoppi)


 
 



Yöpakkanen paukuttaa
                   puunuijalla männyn kylkeä.
Vaimeasti runko kaarnan alla valittaa:

”Anna minun jo nukkua!”

Taivaan rei’istä tirkistelevät tähdet
             kuin pienet kukat,
                          ja kuu niin paljon kiertänyt
     ja maailmaa nähnyt,
            ettei sen enempää voisi
                             sitä enää se kiinnostaa.

                                   Ohutta yläpilveä,
    harsohuntu kasvojen eteen.

En ajattele tätä sen enempää,
                          vaan juon lasin tyhjäksi,
      ja annan kuun sen sitten täyttää.

Se vähenee, lasi tyhjenee:

       puolikuu,
                      sirppi,
                                 uusikuu.

 
oletus
Kategoria: 
 

Kommentit

Todella kaunista kerrontaa.
Kaikki hiukan väsyneitä ja nukuksissa, hivenen välinpitämättöminä kuun valkoisessa valossa, elämää, hiukan jotain kaunistakin kun päätään kallistaa kohti taivasta. Hyvää kuvausta yksinäisestä (?) hiljaisuudesta.
Huurteista tunnelmaa, josta lukija pitää.
Kuu valvoo öistä kulkijaa, aika kuluu ja
antaa uuden aamun.

Sivut

 

Käyttäjän kaikki runot