Tässä paikassa
kesäpäivän seisaus ja ajatukseni liehuvat
vapaana.
Rakastanko enää?
Ajattelin, ettei minulla ole pysyvää suhdetta näihin teoksiin:
ovat jo niin ratki kuluneita, eivät erityisiä maamerkkejä.
Ympärillä kohoavat männyt: latvojen huojunta ja tummavihreä humina.
Missä? - Tuolla!
Pieni lintu piilottelee ensin itseään, tulee sitten rohkeasti esiin,
ruskeapunainen rinta ja posket; harmaasininen niska ja päälaki.
Enää ei voi erehtyä: kaksi valkoista poikkijuovaa siivissä!
On sillä tästä paikasta
luonnollisesti
sen verran sanottavaa
mitä isältään on oppinut.
Peipon tuttu, ponteva säe jää pyörimään pääni ympärille.
ja siihen liittyy vielä uusi teema:
Paarma, pirulainen! Sitä hätistelen.
Vaan ei! Istuu käsivarrelle, annan vähän purra ja isken.
Raato putoaa polulle.
Muurahaisten polku.
Tumma-asuisten pyhiinvaeltajien katkeamaton jono,
meidän Herramme muurahaisia,
jos sää sallii,
kohti Roomaa paavin siunattavaksi?
Tämä paikka on yksinkertainen ja pyhä.
Pieni kuuro pirstoo pyhää vettä,
Tässä saa siunauksen ja armon, pyhien pilvenriekaleiden alla,
niin monimuotoisten kuin Bachin preludit ja fuugat.
Das Wohltemperierte Klavier kyllä
näyttää minulle taivaan merkit.
Ne alkavat minulle pikkuhiljaa kirkastua.
oletus
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Luonto on meidän pyhimpämme luoma pyhäinpaikka.
Itse uskon serkä luontoon, että Jumalaan ja saan lohtuni luonnosta.
Hienosti kerrottua runoutta.
Sivut