kuin rikkonainen hanuri
syksy huokaa syvään
sumun keskellä hahmo
liikkumaton ja komea
hirvi nuuhkii ilmaa
auringon verta turvassa
puiden alastomat latvat
mietiskelevät menneitä
kostea kanervikko hyräilee
matalalta ja hiljaa
syksy huokaa syvään
sumun keskellä hahmo
liikkumaton ja komea
hirvi nuuhkii ilmaa
auringon verta turvassa
puiden alastomat latvat
mietiskelevät menneitä
kostea kanervikko hyräilee
matalalta ja hiljaa
oletus
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Pidin erityisesti tuosta,kuin rikkonainen hanuri syksy huokaa syvään.
Sekä,hirvi nuuhkii ilmaa auringon verta turvassa.
Lukija jää tunnelmoimaan..
Muistan kerran iltalenkillä,tunsin kuin joku tuijottaisi minua tien toiselta puolelta. Oli syksy ja sumuista. Lopulta erotin hirviperheen pienestä liikkeestä. Siinä hetkessä oli jotain maagista,ne sulautuivat maisemaan täysin ja olivat silti kuin toisesta maailmasta.
Sivut