KAIKUVUORI

Runoilija artojohannes

Käyttäjän <span class="sydan sydan-punainen"><svg width="10"height="10"viewBox="0 0 1000 1000"xmlns="http://www.w3.org/2000/svg"><path d="M497,203C537,107,630,40,737,40C881,40,985,164,998,311C998,311,1005,347,990,413C969,503,919,583,852,643L497,960L148,643C81,583,31,503,10,413C-5,347,2,311,2,311C15,164,119,40,263,40C370,40,457,107,497,203z"/></svg></span> artojohannes kuva
mies
Julkaistu:
902
Liittynyt: 3.11.2005
Viimeksi paikalla: 25.12.2024 12:43

Asuinpaikka: Hämeenlinna
Syntymäpäivä:
29.8.1945

 
 
"... ja sanotusta ilmenee myös: runoilijan tehtävä ei ole kuvata tapahtunutta, vaan sitä mikä saattaisi tapahtua, sitä mikä on todennäköistä ja välttämätöntä.  Runous on siitä syystä filosofisempaa ja vakavampaa kuin historia; sen kohteena on yleiset totuudet, kun sitä vastoin historia käsittelee yksityistapauksia..."

(Aristoteles: Runousoppi)


 
 

 

 
                      Alla näkyy puiden latvoja.
   Ympäröivä hiljaisuus kokoonpantu
                             vain pienistä risahduksista,
               tuulen kuiskailuista.

 Määrätietoisesti soluttautuu syksy,
            hitaasti hivuttautuen,
                    syrjäyttäen kesän vaivihkaa.

Vuorelta voi vain nähdä
    metsää, metsän syvyyttä.
Juurten huokaukset nousevat
                                   sumupilveksi,
                   jota puhkovat mäntyjen latvat.

    Sammaloitunut kivi,
  lähtöään pitkään harkittuaan,
             vierähtää jyrkänteen reunalta,
     syöksyy kumisten alas,
              pysähtyy juurimyhkyrään.

              Linnun säikkyrääkäisy
   kaikuu kallioista
    kauemmin.
oletus
Kategoria: 
 

Kommentit

Koskettavan tarkkaa syksyn kuvausta, tulee hyvä mieli.
Sinä kuvasit hetken, minä lumouduin, sain kovin paljon. Kiitos. :)
Lapsuuden "Kaikuvuori" on vuosien varrella kummasti mataloitunut, mutta muistoissa se kohoaa pilviin asti. Mukavan rosoista syystunnelmaa tässä, tyylikkäin ääniefektein!

Sivut

 

Käyttäjän kaikki runot