RANNALLA

Runoilija artojohannes

Käyttäjän <span class="sydan sydan-punainen"><svg width="10"height="10"viewBox="0 0 1000 1000"xmlns="http://www.w3.org/2000/svg"><path d="M497,203C537,107,630,40,737,40C881,40,985,164,998,311C998,311,1005,347,990,413C969,503,919,583,852,643L497,960L148,643C81,583,31,503,10,413C-5,347,2,311,2,311C15,164,119,40,263,40C370,40,457,107,497,203z"/></svg></span> artojohannes kuva
mies
Julkaistu:
916
Liittynyt: 3.11.2005
Viimeksi paikalla: 22.2.2025 15:13

Asuinpaikka: Hämeenlinna
Syntymäpäivä:
29.8.1945

 
 
"... ja sanotusta ilmenee myös: runoilijan tehtävä ei ole kuvata tapahtunutta, vaan sitä mikä saattaisi tapahtua, sitä mikä on todennäköistä ja välttämätöntä.  Runous on siitä syystä filosofisempaa ja vakavampaa kuin historia; sen kohteena on yleiset totuudet, kun sitä vastoin historia käsittelee yksityistapauksia..."

(Aristoteles: Runousoppi)


 
 

Seison kosteassa rantahiekassa,
ja katselen auringonlaskua järvellä.
Viileä aalto huuhtelee varpaita,
Luoteistaivaalla verinen naarmu,
joka aukeaa vuotavaksi haavaksi.

Aurinko painuu pilveen,
joka enteilee myrskyä.

Yöllä huoneeseeni
tuulen suhinan läpi
uneeni,
lokkien kirkunaa.
Ne taistelevat saaliista,
siitä, minkä saivat tyrskyiltä riistetyksi.

Aallot lyövät yhä ylemmäksi rannalla,
paiskautuvat vasten talon seinää.
Vuoteeni keinahtelee.

Säpsähdän hereille.
Ei mitään hätää.
Sinä nukut siinä vieressäni.

Syvää hengitystäsi kuunnellen
jään valvomaan,
kuinka myrskyn raivo tukahtuu

jälkimaininkien liplatukseksi rantakiviin..

Minä nousen ja keitän sinulle kahvia.
Herätän sinut sen tuoksuun.

Niin minä sinua rakastan,
kuin kosteaa rantahiekkaa
ja auringon laskua järvellä.

Selite: 
Niin monesti palaan runoissani näihin maisemiin, jossa on järvi, saaria ja aaltojen ääntä. Kun kohta puoli vuosisataa sitten olen muuttanut niiltä seuduilta pois hämäläisiin maisemiin, hieman erilaiseen ympäristöön kuin oli kotiseutuni, niin runoissani käyn siellä Saimaan saaristossa kuitenkin tavan takaa.
oletus
Kategoria: 
 
 

Käyttäjän kaikki runot