"... ja sanotusta ilmenee myös: runoilijan tehtävä ei ole kuvata tapahtunutta, vaan sitä mikä saattaisi tapahtua, sitä mikä on todennäköistä ja välttämätöntä. Runous on siitä syystä filosofisempaa ja vakavampaa kuin historia; sen kohteena on yleiset totuudet, kun sitä vastoin historia käsittelee yksityistapauksia..."
sanoo ystäväni Aristoteles runousopissaan. Mikä on runo? Tutkitaan asiaa. Otan käteeni runokirjan. Se alkaa runolla ja loppuu runoon, ja niiden välillä on runsaasti runoja. Siis runo on se teksti, joka on runokirjassa. On pakko olla, ei se muuten olisi runokirja. Siis runo on teksti, vähintäänkin yksi sana. Yhden sanan runo on todistettu runoksi Vainö Kirstinän esseekokoelmassa ”Kirjarovioitten valot” esseessä ”Sana vain”. Sanojen enimmäismäärää ei tunneta. Nykyisin ensin kirjoitetaan, ja sitten kysytään onko syntynyt teksti runo. Ennen oli toisin. Oli olemassa säännöstö, ja jos runo toteutti sen, oli se epäilemättä runo! Minun mielestäni on aika toisarvoinen asia sanotaanko jotain tekstiäni runoksi tai joksikin muuksi kirjalliseksi tuotteeksi. Olen kuitenkin luokitellut omat tekstini tiedostokansioihin, joiden niminä ovat ”runot”, ”proosa”, ”proosarunot”, j.n.e. Luokitteluni on tapahtunut aikalailla mutu-tuntumalla, ja jotkut n.s. runot löytyvät myös proosarunojen kansiostani. Joku sanoi täällä, että runo on tapa ajatella. Olen samaa mieltä, mutta on monia muitakin runon tunnusmerkkejä. Jos teksti on säännöllisessä riimissä ja jos vielä mitassakin, en minä sitä kutsuisi proosaksi. Ja olen myös tarkka, jos joku väittää runoa tankaksi, että tavumäärä myös trimmaa. En halua, että minulle valehdellaan päin naamaa. Toivon, että kaikki kirjoitustaitoiset kirjoittavat runoja. Maailma pelastuu!
sanoo ystäväni Aristoteles runousopissaan. Mikä on runo? Tutkitaan asiaa. Otan käteeni runokirjan. Se alkaa runolla ja loppuu runoon, ja niiden välillä on runsaasti runoja. Siis runo on se teksti, joka on runokirjassa. On pakko olla, ei se muuten olisi runokirja. Siis runo on teksti, vähintäänkin yksi sana. Yhden sanan runo on todistettu runoksi Vainö Kirstinän esseekokoelmassa ”Kirjarovioitten valot” esseessä ”Sana vain”. Sanojen enimmäismäärää ei tunneta. Nykyisin ensin kirjoitetaan, ja sitten kysytään onko syntynyt teksti runo. Ennen oli toisin. Oli olemassa säännöstö, ja jos runo toteutti sen, oli se epäilemättä runo! Minun mielestäni on aika toisarvoinen asia sanotaanko jotain tekstiäni runoksi tai joksikin muuksi kirjalliseksi tuotteeksi. Olen kuitenkin luokitellut omat tekstini tiedostokansioihin, joiden niminä ovat ”runot”, ”proosa”, ”proosarunot”, j.n.e. Luokitteluni on tapahtunut aikalailla mutu-tuntumalla, ja jotkut n.s. runot löytyvät myös proosarunojen kansiostani. Joku sanoi täällä, että runo on tapa ajatella. Olen samaa mieltä, mutta on monia muitakin runon tunnusmerkkejä. Jos teksti on säännöllisessä riimissä ja jos vielä mitassakin, en minä sitä kutsuisi proosaksi. Ja olen myös tarkka, jos joku väittää runoa tankaksi, että tavumäärä myös trimmaa. En halua, että minulle valehdellaan päin naamaa. Toivon, että kaikki kirjoitustaitoiset kirjoittavat runoja. Maailma pelastuu!
oletus
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
sieltäkin.
Historiaakin on moneen, voittajien histori, jätetäänkertomatta historia, suoraanvalehtelemisen historia...j.n.e.
Runoissakin voi sanoa monia asioita monella eri tavalla, eikä sanojen takia enää hirtetä ketään täällä Suomessa. Valitettavasti jossain päin maailmaa näinkin tapahtuu. Eläköön runous ja runoilijat! Ja tänään hurraahuudot Bob Dylanille! Hienolle runoilijalle!
Sivut