HEDELMÄPUUN ISTUTUS

Runoilija artojohannes

Käyttäjän <span class="sydan sydan-punainen"><svg width="10"height="10"viewBox="0 0 1000 1000"xmlns="http://www.w3.org/2000/svg"><path d="M497,203C537,107,630,40,737,40C881,40,985,164,998,311C998,311,1005,347,990,413C969,503,919,583,852,643L497,960L148,643C81,583,31,503,10,413C-5,347,2,311,2,311C15,164,119,40,263,40C370,40,457,107,497,203z"/></svg></span> artojohannes kuva
mies
Julkaistu:
923
Liittynyt: 3.11.2005
Viimeksi paikalla: 17.4.2025 6:50

Asuinpaikka: Hämeenlinna
Syntymäpäivä:
29.8.1945

 
 
"... ja sanotusta ilmenee myös: runoilijan tehtävä ei ole kuvata tapahtunutta, vaan sitä mikä saattaisi tapahtua, sitä mikä on todennäköistä ja välttämätöntä.  Runous on siitä syystä filosofisempaa ja vakavampaa kuin historia; sen kohteena on yleiset totuudet, kun sitä vastoin historia käsittelee yksityistapauksia..."

(Aristoteles: Runousoppi)


 
 

 

 
Meidän suuresti kunnioittamamme isoisä, joka on yli sata vuotta nähnyt kuinka puu lahoaa kaukaiseksi muistoksi, nousi tänään meidän kaikkien hämmästykseksi auringon ja sateitten harmaannuttamasta puutarhakeinusta, otti käteensä ruostuneen lapion mökin nurkalta ja alkoi kaivaa istutuskuoppaa hedelmäpuun taimelle.

"Aikooko kunnioitettu isoisämme vielä joskus istuttamansa puun hedelmiäkin poimia?", me ihmettelimme yhdessä.

"En aio! En usko, että elän enää niin kauan", vastasi meille viisas vanhus.
Työnsä tehtyään isoisä oikaisi selkänsä, asetti lapion nojalleen samaan paikkaan mistä oli sen ottanutkin. Sitten hän seisoi hetken kasvot kohti laskevaa aurinkoa. Me seisoimme hänen takanaan, katselimme kuinka iltarusko punasi hänen harmaat, harvat hiuksensa kuin ne olisivat olleet ilmiliekeissä. Sitten hän kääntyi katsomaan uudelleen hentoa puuntainta, polki vielä vähän maata sen ympäriltä ja asettui takaisin puutarhakeinuun.

Me menimme hänen luokseen ja asetuimme hänen ympärilleen kuuntelemaan. Näin puhui isoisämme:

"Kun tämä puu antaa ensimmäiset hedelmänsä, ottakaa itsellenne siitä mitä tarvitsette. Mutta mikä jää yli, viekää se haudalleni, että näkisin millaisia hedelmiä siitä on kasvanut. Kun vain hetkeksi suljen silmäni, näen sen jo kukkivan.
Mutta minä en enää talven mentyä  kevättä näe!"

 
oletus
Kategoria: 
 

Kommentit

Koskettavaa kerrontaa. Tarinan isoisä on ajatellut hyvin kauniisti. 
Täydellistä kuin todellista elämänmakua - opettavaista - runosi kauttaaltaan on hyvin selväsanaista ja helppoa luettavaa. Siinä sen "salaisuus" ! 

Sivut

 

Käyttäjän kaikki runot